Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Suuri yrityskauppa hämmentää Lahdessa: jospa myyntiin joutuukin Scandic-hotelli

Näin Scandic tuli Suomeen: hotellikiinteistö valmistui Lahden rautatieaseman viereen keväällä 1990. Kuva: Sara Ilveskorpi

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on hyväksynyt ehdollisena yrityskaupan, jossa Scandic Hotels ostaa Restel Hotellit.

Kaupan hyväksymisen ehtoina KKV velvoitti Scandicin myymään kilpailijoilleen yhden hotellin Porissa, Lahdessa ja Kuopiossa.

Lahden Matkakeskuksen lähellä toimii Scandic-hotelli, jonka lisäksi yrityskauppa tuo yhtiölle myös Cumulus-hotellin keskustasta.

Kolmen hotellin myynti poistaa viraston arvion mukaan yrityskaupan aiheuttaman kilpailun vähentymisen. Näillä paikkakunnilla on silloin edelleen sama määrä hotellioperaattoreita kuin ennen yrityskauppaa ja asiakkaille on tarjolla riittävästi vaihtoehtoja.

Scandic sitoutuu myös siihen, että se ei hanki itselleen kahta Lappeenrannassa ja kahta Vantaalla suunnitteilla olevaa uutta hotellia.

Scandic tyytyväinen

Yrityskauppa toteutuu vuoden loppuun mennessä, Scandic arvioi. Konsernijohtaja Even Frydenberg kommentoi viraston päätöstä myönteiseen sävyyn.

- Olemme tyytyväisiä Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätökseen ja siihen, että kauppa on vihdoin hyväksytty. Strategisesti kauppa vahvistaa entisestään Scandicin maantieteellistä tarjontaa ja nostaa Scandicin Suomen johtavaksi hotelliyritykseksi.

Jos hotellikauppa olisi toteutettu tammikuun 1. päivä 2016, se olisi lisännyt Scandicin liikevaihtoa 203,4 miljoonalla eurolla ja käyttökate olisi kasvanut 13,7 miljoonaa euroa. Myytäviksi määrättyjen hotellien liikevaihto oli vuonna 2016 noin 8 miljoonaa ja käyttökate noin 1,7 miljoonaa euroa.

- Ei ollut yllätys, Scandic Hotels Suomen toimitusjohtaja Aki Käyhkö kommentoi KKV:n päätöksessä mainittua hotellinmyyntiä Lahdessa.

Hän ei kommentoinut, kumpi lahtelaishotelli menee myyntiin - KKV:n päätöksessä mainittiin myytäväksi ”yksi hotelli Lahdesta”.

Hotelliyritys myy toimipaikkojaan ensin itse, mutta tietyn ajan jälkeen myynti siirtyy kolmannelle osapuolelle. Määräaikoja ei kerrottu. Ne katsottiin liikesalaisuuksiksi.

Koko KKV:n ratkaisukin julkistetaan vasta kahden viikon kuluttua, kun liikesalaisuudet on poistettu tekstistä.

Asiantuntija ennakoi ulkomaista ostajaa

Lahden tilanne on mielenkiintoinen.

Alalta arvioitiin, että myyntiin pantaisiinkin nykyinen Scandic Matkakeskuksen läheltä.

- Olisi koominen tilanne, jos ostaja joutuisi myymään Lahden suurimman, keskustassa toimivan ja muutama vuosi sitten remontoidun hotellin. Alan kautta aikojen tärkeimmät menestystekijät ovat olleet sijainti, sijainti ja sijainti. Matkakeskus on syrjässä, arvioi laajasti hotellialaa tunteva toimija.

Hän pitää todennäköisimpänä vaihtoehtona ulkomaista ostajaa. Ison hotellin pyörittäminen Lahdessa, oli kyseessä Scandic tai Cumulus, vaatii runsaat rahavarat.

Cumulus-hotelli on 171 huoneellaan Lahden suurin hotelli.

Cityconin vuokralaisena Trio-kauppakeskuksessa toimiva Cumulus uudistettiin perin pohjin viitisen vuotta sitten.

Scandicin kartalla Lahti on merkittävä kaupunki. Ruotsalaisketju avasi ensimmäisen Suomen-hotellinsa Ruolan rakennuttamaan kiinteistöön Lahden rautatieaseman tuntumaan vuonna 1990.

Lahden hotelli toimi välillä suomalaisessa yksityisomistuksessa Salpaus-nimellä.

Lopulta vuonna 2010 Scandic hankki Lahden hotelliliiketoiminnan takaisin itselleen.

Merkittävä aluevaltaus seurasi pian, kun yhtiö ryhtyi hotellinpitoon Vierumäen liikunta- ja urheilukeskuksessa Heinolassa.

KKV pelkäsi hotellikilpailun puutetta

Scandic kertoi juhannusviikolla aikeestaan ostaa Restelin hotellit.

Viranomainen asetti kaupalle ehtoja, koska Lahden, Kuopion ja Porin hotellimarkkinat olivat jo valmiiksi keskittyneet ja keskittyisivät yrityskaupan seurauksena entisestään.

Yritysasiakkaille Restelin hotellien poistuminen markkinoilta merkitsee vaihtoehtojen määrän vähenemistä kolmesta kahteen, koska pienemmät hotelliketjut, itsenäiset hotellit tai muut majoitusmuodot, kuten Airbnb, eivät ole niille vastaavia vaihtoehtoja sopimuskumppaneiksi kuin valtakunnalliset hotelliketjut.

Myös Scandicin kohtaama kilpailupaine pienenee, mikä saattaa johtaa asiakkaiden kannalta merkittävään hinnankorotukseen, KKV arvioi määrätessään Scandicin myymään kolme hotellia.

Scandic näkee hyötyjä, Restel keskittyy ravintoloihin

Restel-hotellien kaupan velaton kokonaishinta on 114,5 miljoonaa euroa. Se maksetaan käteisenä.

Scandic uskoo, että hankitulla kokonaisuudella on potentiaalia kasvattaa sekä liikevaihtoa että käyttöastetta tulevien vuosien aikana. Tuloja on mahdollista nostaa siirtämällä hotellit Scandic-brändin alle ja vahvistamalla kuluttajatarjontaa Suomen markkinoilla.

Restelin aikoo keskittyä ravintolaliiketoiminnan kehittämiseen. Restelillä on Päijät-Hämeessä toistakymmentä ravintolaa, muun muassa useita Wanhoja Mestareita.

Suurkauppa

Scandic ja Restel

Scandicilla on Suomessa 24 Scandic-hotellia 17 paikkakunnalla.

Scandic myös operoi franchising-sopimuksella kolmea Hilton-hotellia Suomessa.

Restelillä on 43 hotellia, joihin lukeutuvat sen omistama Cumulus City & Resort -hotelliketju sekä yhtiön operoimat Holiday Inn -hotellit ja Helsingissä sijaitsevat hotellit Crowne Plaza, Indigo Helsinki Boulevard ja Hotelli Seurahuone.

Yrityskaupan myötä Scandicista tulee myyntituloltaan Suomen suurin hotelliketju noin 30 prosentin valtakunnallisella markkinaosuudella. Merkittävimmällä kilpailijalla, S-ryhmällä on 53 hotellia ja 20-25 prosentin valtakunnallinen markkinaosuus.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi