Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Pyhäniemen kartano tulee myyntiin - HS: käräjäoikeus vahvisti Mika Lehdon ja Antti Herlinin yhtiön sovinnon

Pyhäniemen kartannon kohtalo on taas avoin.

Pyhäniemen kartano on tulossa myyntiin.

Helsingin Sanomien mukaan Espoon käräjäoikeus vahvisti lokakuun lopussa sovinnon, jossa pankkiiri Mika Lehto velvoitetaan suorittamaan Antti Herlinin Security Trading-yhtiölle 1,5 miljoonaa euroa sekä korot ja oikeudenkäyntikulut.

Sovinnon mukaisesti lainan vakuutena olleet kiinteistöt myydään välittömästi. Niitä ovat Hollolassa sijaitseva Pyhäniemen kartano sekä Sipoossa sijaitseva Storklobb.

Pyhäniemen kartanoa ei vielä tiistaina näkynyt Etuovi- tai Oikotie-myyntisivuilla.

Security Trading lainasi rahat Lehdolle vuoden 2016 toukokuussa. Laina erääntyi maksettavaksi kolme kuukautta myöhemmin.

Järjestelyn juuret johtuvat Lehdon Nemea-pankin vaikeuksista. Koneen pääomistaja Herlin lainasi Lehdolle yhteensä kolme miljoonaa euroa pankin pelastamiseksi. Vakuutena oli muun muassa Pyhäniemi.

Tapauksen toinen haara liittyy maakauppaan, jossa Herlin osti oman kartanonsa naapurista Kirkkonummelta maa-alueen. Lehto oli yksi myyjä, mutta muut omistajat eivät tienneet kaupasta mitään. He ovat tehneet Herlinistä ja Lehdosta tutkintapyynnön poliisille.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Talous

Näytä seuraavat

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X