Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Lahtelaisen Nocartin johtaja voitti arvostetun yrittäjäkisan - "tunnustuksen ansaitsisi moni muukin suomalainen yrittäjä"

Kestävän kehityksen menestystarina vakuutti tuomariston.

Vesa Korhonen luotsaa upeaa ja vastuullista globaalia menestystarinaa, todettiin yrittäjäkilpailun palkintoperusteissa. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahtelaisen Nocartin yrittäjä Vesa Korhonen, 43, on voittanut valtakunnallisen yrittäjäkilpailun. Suomen EY Entrepreneur of the Year 2017 -kilpailun voittaja julkistettiin juhlagaalassa Kattilahallissa Helsingissä perjantai-iltana.

Voittajan valinnut tuomaristo inspiroitui Korhosen menestystarinasta, jonka ytimessä on kestävän kehityksen tukeminen. Korhosen vuonna 2010 perustama Nocart suunnittelee ja toteuttaa uusiutuvaan energiaan ja paikallisiin energialähteisiin pohjautuvia energiaratkaisuja ja voimaloita.

– Kyllähän se tuntuu hyvältä saada kovalle työlle tunnustus. Toisaalta sanoin juhlagaalassakin, että vastaavan tunnustuksen työlleen ansaitsisi varmasti moni muukin suomalainen yrittäjä, Korhonen sanoo.

Yritys toimii Lahden Tiedepuistossa Niemessä. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna yli 12 miljoonaa euroa ja kasvua edellisvuoteen oli yli 200 prosenttia.

Työmaat maailmalla

Nocart työllistää noin 40 henkilöä globaalisti ja Lahdessa noin 25 henkilöä. Projektit ovat ympäri maailman.

– Suurimmat hankkeet löytyvät tällä hetkellä Sambiasta ja Keniasta. Kenian osalta saamme toivottavasti uutta kerrottavaa pikapuolin, yrittäjä vihjaa.

Projektien skaala on pienistä solarhankkeista valtaviin hybridilaitoksiin. Nocartin ratkaisut korvaavat useissa tapauksissa kalliin ja saastuttavan energiaratkaisun ympäristöystävällisellä vaihtoehdolla. Sitä arvostetaan kilpailun tuomariston puheenjohtajistossa.

– Korhonen luotsaa upeaa ja vastuullista globaalia menestystarinaa. Hän on onnistunut pääsemään vaikeille markkinoille suomalaisella osaamisella ja verkostoitumiskyvyllään. Suomalainen yritys, jonka päämarkkina-alue sijaitsee Afrikassa, on varsin harvinainen. Yritys on moninkertaistanut liikevaihtonsa vuosittain ja tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset ja kannattavasti kasvavat. Tuntuu todella hyvältä palkita kirkkaimmalla mitalilla suomalainen insinööriosaaminen ja menestystarina, jonka ytimessä lepää kestävän kehityksen tukeminen, sanoi  Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen.

Vuodesta 2003 lähtien Suomessa järjestetty EY Entrepreneur of the Year -kilpailu etsii vuosittain yrittäjien joukosta kovia kasvajia ja vastuullisen liiketoiminnan rakentajia.

Voiton myötä Korhonen edustaa Suomea yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailussa Monacossa ensi kesäkuussa. Yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailussa kohtaavat 60 maan voittajat.

Nina Räty
nina.raty@ess.fi
Minna Krupka
minna.krupka@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X