Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Perinteikäs Rauta-Juurikkala on vedenjakajalla Heinolassa

Päijät-Hämeen erikoisimpiin kuuluva yritys alkoi yli 100 vuotta sitten halonhakkuusta ja karjanvälityksestä kertyneillä varoilla. Yrittäjä Matti Juurikkalan kuoltua talvella yhtiötä johtaa jo yhden elämänuran rehtorina tehnyt veli Pentti Juurikkala. Jatkaja on haussa.

Uusi liike valmistui vuonna 1939. Avajaispäivänä ikkunat rikkoutuivat ilmapommituksissa.

Sata vuotta sitten maalaiskaupasta sai suunnilleen kaiken elämässä tarpeellisen.

Samaa tunnelmaa voi aistia vieläkin Rauta-Juurikkalan myymälässä Heinolassa. Ruokatarvikkeita ei rautakaupassa sentään myydä, mutta puutteen korvaa naapurissa toimiva leipomo herkullisine tuoksuineen.

Pienten metsäkoneiden ja muiden varusteiden valikoima liikkeessä on vaikuttava. Kodin kunnostajille löytyy niin verhoja kuin vesihanojakin.

Tarjoukset on merkitty aletarroilla. Ulkohalleista löytyy vielä rakennustavaraa.

Veljeni teki töitä sata tuntia viikossa, ilman lomia. Rauta-Juurikkalan toimitusjohtaja Pentti Juurikkala

Toimitusjohtaja Pentti Juurikkala katselee suurta myymälää mietteliäänä ja tunnustaa tilanteen olevan nyt perin hankala.

Juuri 70 vuotta täyttänyt Juurikkala edustaa perheyhtiön kolmatta sukupolvea, mutta vastoin tahtoaan. Liikettä johti pitkään hänen veljensä Matti Juurikkala, joka kuitenkin menehtyi sairauteen viime tammikuussa. Hän johti yritystään kuolinpäiväänsä asti.

Pentti Juurikkala on mieliosastollaan. Entisestä rehtorista tuli kauppias viime talvena. Kuva: Sami Lettojärvi

Toimitusjohtajalla takana rehtorin ura

Edellinen sukupolvi, Irma ja Jaakko Juurikkala saatettiin hautaan vain muutama vuosi aiemmin. Omistajia ovat nyt Pentti ja sisarensa Tuulikki Vanhapelto.

- Firmalle piti nopeasti saada toimitusjohtaja, muuten tavarantoimitukset olisivat keskeytyneet, Pentti Juurikkala selittää rooliaan.

Rehtorina työuransa tehnyt mies tunnustaa, että yrityksen johtaminen ei ole hänen vahvin osaamisalueensa: suoraan sanoen firma on myynnissä. Omasta suvusta ei jatkajaa löydy.

Yritys oli jo saada jatkajan, mutta kauppa kaatui kalkkiviivoilla ostajan rahavaikeuksiin. Pankki ja Finnvera olivat myötämielisiä.

Viime kuukausina on kuitenkin käyty läpi tuotevalikoimaa. Ale-laput kertovat, mistä ollaan luopumassa.

Heinolan kokoisessa kaupungissa (runsaat 19 000 asukasta) riittää kilpailua. Vastaavaa tavaraa myy usea muukin myymälä.

Ilmoittelu on ollut tärkeä keino edistää myyntiä.

Kaikki alkoi tyhjästä ja lopuksi yrittäjä myi vielä ompelukoneita

Myymälä toimii nyt historiansa kolmannessa paikassa Villentiellä.

Perustaja Kalle Juurikkala aloitti tyhjästä ja kerrytti alkupääoma rakennustöissä ja halonhakkuulla, sittemmin kiertävänä maatalouskonekauppiaana ja teuraskarjan välittäjänä.

Vuonna 1912 aika oli kypsä rakentaa oma talo ja myymälä kaupungin keskustaan. Liike avautui seuraavana vuonna, ja samana vuonna Kalle myös avioitui.

Yhdessä Aino-vaimon kanssa he saivat seitsemän lasta.

Kauppaa käytiin moninaisilla tavaroilla ruokatarvikkeista ompelukoneisin, oravannahkoista muurahaisenmuniin.

1920-luvun lopun lama oli käydä yritykselle kohtalokkaaksi. Siitä selvittiin, talous elpyi ja uusi liiketalo valmistui 1939.

Heti muuttopäivänä Heinolaa pommitettiin, mutta onneksi vain ikkunat rikkoontuivat. Talo seisoo vieläkin paikoillaan Savontie 12:ssa.

Kalle Juurikkalan kauppiastaitoja kuvaa se, että hän myi vielä kuolinvuoteellaan sairaalassa pari ompelukonetta sairaanhoitajille.

Perustaja Kalle Juurikkala

Keskeltä reunemmalle

Autojen yleistyttyä rautakaupan sijainti keskustassa kävi ahtaaksi. Samalla kaupungin rakentaminen ja maatalouden koneellistuminen vauhdittivat yrityksen kasvua.

Uusi paikka löytyi pitkän väännön jälkeen Villenkadulta. Muutto tapahtui 1974, ja hajallaan sijainneet varastot voitiin keskittää omaan pihaan.

Myymälä toimii edelleen tässä paikassa.

Jaakko Juurikkala kertoi eräästä 1950-luvun aamupäivästä:

- Yhden aikaan vasta pääsin syömään. Olin myynyt kolme puimakonetta käteisellä ja yhden velaksi.

Valtion tiehankkeet tarvitsivat saman aikaan muun muassa paljon dynamiittia. Ei siis ihme, että rakennusta piti laajentaa useaan otteeseen.

Kilpailijoiksi ilmestyivät toinen yksityinen ja kaksi osuuskaupan rautakauppa.

Menekkituoteet vaihtelevat vuosien vieriessä.

Ketään ei ole irtisanottu

1990-luvun lamastakin selvittiin, mutta sen jälkeen kaupankäynti on muuttunut.

Heinolan erikoispiirteitä ovat lisäksi puunjalostuksen työpaikkojen kato ja Reumasairaalan konkurssi.

Huonoinakaan vuosina yrityksestä ei ole irtisanottu ketään, vaan toimintaa on rahoitettu omilla varoilla.

Ja tietenkin yrittäjän selkänahasta:

- Veljeni teki töitä sata tuntia viikossa, ilman lomia.

Rautakauppa oli myös sisarusten kasvuympäristö. Pentti Juurikkalakin aloitti pyöräkuskina ja ajoi myöhemmin kuorma-autoa oman työnsä ohessa.

Myös öisten varkaiden kiinniotto on ollut hänen lajinsa.

- Inventaariossa piti laskea hevosenkengät ja punnita rautanaulat.

Aino Juurikkala

Kunnon sahoja ja varaosiakin

Nyt rautakauppaa elättää korjausrakentaminen. Metsävarusteet ovat Juurikkalan myymälässä erikoisosassa, kiitos perheen kiinnostuksen metsänhoitoon.

- Me myymme vain laadukasta tavaraa. Esimerkiksi kunnollista moottorisahaa ei saa satasella, mutta mökkisahan saa 200-300 eurolla.

Rauta-Juurikkalan erikoisuus on myös palvelu.

- Huolto kuuluu myyntiin olennaisena osana.

Pienkoneiden huolto vaatii varaosia, mikä tarkoittaa laajaa varastoa. Siitä myydään myös omatoimikorjaajille.

Esimerkiksi myymälässä piipahtaneiden Pirjo ja Hannu Partasen oksasilppuriin löytyi nopeasti kahdeksan euron varaosa.

Uutta voimaa kumppaneista

Pentti Juurikkalan lähisuunnitelmissa on rautakaupan ilmeen uudistamista.

Liikkeeseen haetaan yhteistyökumppaneita, esimerkiksi puutarhuria pyörittämään pihan puutarhamyymälää. Myös sisätiloihin tulee muutoksia ja ulkoseiniä maalataan.

Firman nimeä ei kuitenkaan peitetä.

- Veljeni toivoi, että Rauta-Juurikkalan nimi säilyy, vaikka omistaja vaihtuu.

Rauta-Juurikkala

Kolmas polvi

Juurikkalan kaupan perusti Kalle Juurikkala (1886-1961). Vaimo Aino Juurikkala.

Perustamisvuosi 1913.

Jatkajana Jaakko (1919-2012) ja vaimonsa Irma Juurikkala.

Pojanpoika Matti Juurikkala (1945-2017).

Tämän hetken osakkaita ovat Matin sisarukset Pentti Juurikkala ja Tuulikki Vanhapelto.

Yritys etsii jatkajaa.

Liike toimii nyt kolmannessa toimipisteessään Heinolan Plaanilla.

Tuotevalikoima on kattava sahatavarasta keittiökalusteisiin, kankaista moottorisahoihin.

Lähde: Pia Puntanen & Matti Aalto: Juurikkalan rautakaupan historia
Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi