Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Hintasota pudottaa kyydistä, tappiot ajavat bussiyhtiöitä ahtaalle - "Ei ole tervettä"

Pikavuoroliikenteen kannattavuus on laskussa. Toimiala on kriisissä, jos tulot romahtavat alle kustannusten. Kustannuksia on karsittu niin reittejä kuin väkeä vähentämällä.

Kuva: Mirja Hussain

Halvalla pääsee. Lahden matkakeskukseen maanantaina pysähtyneen Onnibusin paikoista kuusikymmentä oli myyty. Vapaita paikkoja oli jäljellä alle kolmekymmentä. Matkalippu Helsinkiin maksoi viisi euroa.

Toisen bussiyhtiön kuljettaja seurasi matkustajavirtaa sivummalta.

- Ei ole tervettä. Tämä on sitä pudotuspeliä.

Ei pääty hyvin

Bussiyhtiöiden välinen hintasota voi koitua osan kohtaloksi. Lahtelaisen Koiviston Auton konsernijohtaja Antti Norrlin uskoo, että liikennöitsijöitä on kohta konkurssissa.

- Hintakilpailu ei välttämättä pääty hyvin. Hinnat ovat nyt niin alhaiset, ettei nykyinen meno voi jatkua enää pitkään. Arvelen tilanteen ratkeavan parissa vuodessa.

Pikavuoroliikenteen kannattavuus on laskussa. Halvat liput käyvät kaupaksi, vaan eivät riittävän hyvin. Reittejä on karsittu kustannussyistä pitkin kevättä. Toimiala on kriisissä, jos tulot romahtavat alle kustannusten.

Onnibusin toimitusjohtaja Lauri Helke pitää kuitenkin madaltunutta hintatasoa uutena normaalina.

- Siihen on sopeuduttava. Paluuta entiseen ei ole.

Kuva: Juha Peurala

Linja-autoliikenne lähes täysin markkinaehtoista

Entinen oli tiukan sääntelyn aikaa. Viranomaisilla oli vaikutusvaltaa lippujen hintoihin. Matkalippu suurkaupungista toiseen oli tarkoituksella ylihintainen. Sillä tuettiin maaseudun liikennettä. Bussiyhtiöillä puolestaan oli velvoiteliikennettä hoidettavanaan. Kannattavien reittien lisäksi niiden oli liikennöitävä myös kannattamattomia reittejä.

Vuonna 2009 säädetyn joukkoliikennelain myötä sääntelyä käytiin purkamaan. Lailla oli kymmenen vuoden siirtymäaika. Käytännössä vapaa kilpailu kuitenkin toteutui jo vuonna 2014, kun reittejä vapautettiin kilpailuun urakalla.

Linja-autoliiton Kaakkois- ja Sisä-Suomen aluepäällikön Tuomo Kojon mukaan velvoiteliikennettä ei juurikaan enää ole.

- Bussiliikenteestä noin yhdeksänkymmentä prosenttia on markkinaehtoista. Loput kymmenen prosenttia on velvoiteliikennettä.

Suurin osa velvoiteliikenteestä ajetaan Lapissa. Vuonna 2019 nekin reitit vapautuvat.

Poikittaislinjat eivät vedä riittävästi matkustajia

Moottoritie on kuuma lähinnä Helsinkiin ja takaisin. Hinnoista mitellään etenkin Helsingin ja Tampereen välillä. Onnibus on kilpasilla VR:n kanssa ja muut bussiyhtiöt Onnibussin kanssa.

Poikittaislinjoilla ei pahemmin hurjastella. Onnibus koetti onneaan länsi-itäsuuntaisilla reiteillä, mutta vetäytyi niiden varsilta ripeästi. Kyytiin ei noussut riittävästi matkustajia. Halpayhtiön maaliskuussa päättynyt tilikausi jäi siksi tappiolliseksi.

Nyt Onnibus on taas voitonteossa. Se on kohentanut kilpailukykykään vähentämällä väkeään. Bussiyhtiö aikoo keskittyä liikennöimään vain kannattavia reittejä. Kustannusten karsiminen pitänee bussilippujen hinnat alhaisina ainakin jonkin aikaa.

Matkalippujen hintakaton määrää VR. Onnibus kilpailee ensisijaisesti junaliikenteen kanssa.

Helken mukaan talouskasvu vilkastaa junamatkailua. Hän sanoo selvittäneensä asiaa VR:n entisenä lähiliikenteen suunnittelupäällikkönä.

- Rautatieliikenteen vilkastuminen korottaisi junalippujen hintoja. Vain junamatkustelun äkillinen lisääntyminen saisi linja-autoliikenteen lippuhinnat nousemaan.

Voittajia vai puoliksi häviäjiä?

Hintakilpailun voittajina on pidetty kuluttajia. Halvalla pääsee, jos aikoo suurkaupungista toiseen. Maaseudulta ei pitkälle pötkitä ilman omaa autoa. Vaihtoehdoksi on ehdotettu kutsuperusteista liikennöintiä.

- Se tarkoittaisi lähinnä taksipalvelujen lisäämistä maaseudulla, Norrlin sanoo.

Kutsuperusteista liikennöintiä on kokeiltu paikka paikoin Suomea. Helsingissä se lakkautettiin kalliina. Vaasan ja Seinäjoen välillä käynnistyi kutsuperusteinen bussiliikenne alkuvuodesta 2016. Sillä haluttiin parantaa pääsyä Vaasan lentokentälle.

Samuli Niinivuo
samuli.niinivuo@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi