Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Legendaarinen baari kaupan Lahdessa - siitähän on tehty laulukin

Baari sai 60 vuotta täyteen pari vuotta sitten. Merja Ikonen tarjoili silloin suosikkiaan, auraleikettä paistinperunoilla. Kuva: Teemu Hämäläinen

Tuhannet yritykset odottavat Päijät-Hämeessä jatkajaa.

Yleisin yrityskaupan syy on yksinkertainen, ikä, ja yrittäjän eläköityminen. Niin ovat asiat myös Jännä-Jussi-baarin pitäjällä Merja Ikosella Lahdessa.

- Ajattelin, kun tulee tässä 20 vuotta täyteen 20. kesäkuuta, jos silloin pääsisi pois. Ei se kuitenkaan taida toteutua, mutta jospa joskus kesän aikana.

Ikonen pani myynti-ilmoituksen yrittäjäliiton yrityspörssiin, ja kiinnostusta on ollutkin. Myös vakavia keskustelujakin on käyty, mutta nimiä ei ole vielä papereissa.

Tarjolla on siis 35-paikkainen lounaspaikka, jo 62 vuotta toiminut. Sitä on lehtijutuissa kuvattu "traditionaaliseksi" ja "kaurismäkeläiseksi". Onpa siitä Kari Peitsamo myös laulun tekaissut.

Yhden naisen baari on vailla jatkajaa, mutta miksi joku haluaisi työmaan, jossa työtä riittää yllin kyllin ja lomat pyörivät nihkeästi?

Kaiken lisäksi edessä ovat Lahden mittavimpiin kuuluvat purku- ja rakennustyöt, jotka alkavat kenties jo lähiaikoina korttelin vastareunalta Anttilan tavaratalon kohdalta.

- Tämä talo säilyy tässä, ja siinä se tulevaisuus onkin, kehuu Ikonen.

Uusiin naapuritaloihin on suunniteltu palveluasumista ja muuta asumista - sadoittain asukkaita - ja liiketiloja moneen lähtöön. Suuret asiakasvirrat siis pyyhkivät näitä Vesijärvenkadun reunoja.

Jännä-Jussille on pantu 38 000 euron hintalappu, mutta Ikonen ei olisi liikenainen, ellei neuvottelunvaraa olisi.

- Voin myös tulla jeesaamaan tai joskus päiväksi, pariksi ihan vain juttelemaan asiakkaiden kanssa. Jotkut asiakkaat ovat sanoneet, että "et kyllä lähde mihinkään", Ikonen päättää.

Miten olisi kahden laivan yritys Padasjoelta?

Hämeen yrityspörssissä näyttää olevan noin kolmekymmentä myynti-ilmoitusta.

Myös Kasettitaikuri on lähdössä eläkkeelle, joten tarjolla on tulostusvärien erikoisliike Lahdesta.

Miten olisi toimiva kalastustila Padasjoella? Kaksi kalastusalusta, perkaus- ja jäälaitteistot, kolme kylmäautoa ja niin edelleen. Tapio Peltomäen yritykselle ei ole asetettu hintapyyntöä.

Moneen yrityspörssin yhtiöön pääsisi kiinni joillakin kymppitonneilla. Läheskään kaikki eivät kerro hintapyyntöä.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X