Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Huima harppaus lahtelaiselle: Nocartilta voimaloita Sambiaan

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n arvion mukaan noin miljardi ihmistä pääsee vuoteen 2040 mennessä sähköverkon piiriin Saharan eteläpuolella Afrikassa. Kuva: Seyllou

Lahtelainen Nocart on allekirjoittanut esisopimuksen sähkövoimalaitosten toimittamisesta Sambiaan Afrikkaan. Kumppanina on yksityinen energiayhtiö.

Toimituksen kokonaisarvon Nocartille arvioidaan olevan noin sata miljoonaa euroa, joka jakaantuu usealle vuodella. Ensimmäinen projekteista on aurinkoa ja biomassaa käyttävä hybridilaitos. Bioenergian lähteitä voivat Sambiassa olla esimerkiksi sahanpuru, elefanttiruoho ja jätteet.

Nocartin voimalaitokset voivat toimia sekä irrallaan yleisestä sähköverkosta että siihen kiinnitettynä. Laitoksiin liittyy myös energiavarasto.

Sambian hanke vastaa kooltaan keskikokoisen kaupungin sähköntarvetta. Tätä sähköä tarvitaan kuitenkin paikallisessa kaivos-, sokeri- ja muussa teollisuudessa. Kokonaisuudessa on kyse useista voimalaitoksista ja kaikkiaan 2,7 miljardin dollarin hankkeesta.

Putki Afrikkaan

Nocartin toimittamien laitosten sydän on omaan teknologiaan perustuva sähköntuotantoyksikkö. Päätoimipaikassa Lahdessa tehdään laitosten suunnittelu ja ydinosaamistuotteet. Muut komponentit hankitaan alihankkijoilta. Kumppanit vastaavat myös kokoonpanosta..

- Olemme viimeisen kahden vuoden aikana kehittäneet merkittävän projektiputken Afrikkaan. Odotamme vahvan kasvun jatkuvan, sanoo Nocartin toimitusjohtaja Vesa Korhonen.

Nocartin päämarkkinat ovat Afrikka ja Kaakkois-Aasia.

Sambian esisopimus on huima loikka yritykselle, jonka liikevaihto nousee tänä vuonna ehkä 10 miljoonaan euroon. Siinäkin on reilu nousu viime vuoden neljästä miljoonasta.

- Meillä on muutama muukin Sambian kokoinen hanke tekeillä, mutta kaikki eivät varmastikaan mene maaliin saakka. Isot kaupat ovat toki tärkeitä, mutta on tasainen peruskauppa on tarpeen, ettemme ole pelkästään isojen projektien varassa.

Omassa luokassa isoksi

Nocartin etu markkinoilla on sen toimittamien voimaloiden koko: liian pieniä kiinnostaakseen maailmanluokan yhtiöitä, mutta liian suuria mikroyritykselle. Tässä kokoluokassa Nocart aikoo kasvaa merkittäväksi globaaliksi tekijäksi.

Toinen valtti on, että lahtelaisyhtiö pystyy hyödyntämään monenlaisia energialähteitä.

- Emme mene myymään voimalaa, vaan kysymme asiakkaalta, mitä energialähteitä heillä on käytössä.

Nocartilla on kaiken lisäksi kolme tapaa tarjota asiakkailleen virtaa: pelkät laitoskomponentit, kokonaiset voimalat tai sähköenergian myynti.

Omistaja kehuu

Pörssilistattu sijoitusyhtiö Cleantech Invest omistaa Nocartista 22 prosenttia.

- Afrikan maaseudun sähköistämisessä on kysymys maailman kaikkien aikojen nopeimmasta energiainfrastruktuurin rakennusprojektista, kertoo Cleantech Investin toimitusjohtaja Alexander Lidgren.

Viime kesänä Cleantech lisäsi Nocart- omistustaan. Samalla Lidgren kehui Nocartia vuolaasti:

- Hajautettu sähköntuotanto on räjähdysmäisesti kasvava ala globaalisti ja Nocart on tehnyt häikäisevän läpimurron tälle markkinalle.

Cleantechin salkussa on myös pieni siivu toistakin lahtelaisyhtiötä, One1:tä. Se tuottaa kaukolämpöä maalämpötekniikalla.

Lisää energiaa monesta lähteestä

Uusiutuva sähkö veden varassa

Vesa Korhonen perusti Nocartin vuonna 2010.

Tavoitteena oli tuottaa sähköä monenlaisista energialähteistä kannattavasti pienessäkin mittakaavassa.

Ensimmäinen sopimus kehitysmaihin tehtiin Nepaliin vuonna 2013. Nyt tuotteita on myyty jo yli 200 miljoonalla eurolla ympäri maailman.

Uusi suuri esisopimus on Sambiaan Itä-Afrikkaan.

Kehitystyö ja ydinosat tehdään itse. Loput hankitaan isoilta valmistajilta. Kokoonpano on ulkoistettu.

Korhonen omistaa pääosan Nocartista. Sijoitusyhtiö Cleantech Investillä on 22 prosenttia ja pienosakkailla loput. Työntekijöitä Lahdessa noin 20.

Maailman sähkön kulutus kasvaa noin 40 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, ennustaa Yhdysvaltain energiaministeriö. Sähkö tuotetaan nyt hiilellä, kaasulla, ydinvoimalla ja uusiutuvilla polttoaineilla.

Uusiutuvan energian osuuden uskotaan kasvavan lähes kolmannekseen, pääosin vesivoiman varassa.

Ilmaston muutos, kuten kuivuus, voi kuitenkin vaikeuttaa vesivoiman tuotantoa.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X