Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Kommentti: Hallitusten syytä pitää pipoistaan kiinni, kun nobelisti Holmström puhuu

Bengt Holmströmin painoarvo suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa nousi entisestään. Kuva: Heikki Saukkomaa

Talouden Nobel tuo saajalleen valtavasta lisää painoarvoa talouspoliittiseen keskusteluunkin.

Esimerkiksi Paul Krugman ja Joseph Stiglitz ovat ottaneet vahvasti kantaa jopa Suomen hallituksen viime vuosien talouspolitiikkaan. Kumpaakaan herraa ei mainita missään niin, ettei samalla mainittaisi heidän Nobel-palkintojaan. Ja kaikki kummankin herran Suomea koskeva sanominen on aina uutinen ainakin Suomessa.

Bengt Holmström saa Nobelinsa, kun Suomen taloustilanne on kaikkea muuta kuin hyvä. Sillä voi olla jopa Suomen suunnan kannalta merkitystä.

Yksi hänen ydinviestinsä Suomen talouskehityksen vireyttämiseksi on joustavuus: lisää joustoa työmarkkinoille, lisää paikallista sopimista ja lisää oppisopimuskoulutusta. Lisäksi Holmström on ollut yksi hallituksen koulutussäästöjen kritisoijista. Monessa mukana olevana hän istuu Aalto-yliopiston hallituksessakin.

Korkeakoulurahoituksen kohdalla nykyhallitus ei ole ottanut Holmströmin vinkeistä vaaria. Monessa muussa kohtaa niin nykyinen kuin edellisetkin hallitukset ovat.

Holmström on ollut kysytty konsultti hallitusten talouspolitiikan etsinnässä. Hän kirjoitti yhdessä kahden muun professorin, Sixten Korkmanin ja Matti Pohjolan kanssa jo 2014 muistion Suomen talouskriisin luonteesta ja kasvun edellytyksistä. Tilaaja oli Jyrki Kataisen (kok.) johtama hallitus.

Moni muistion neuvo on siirtynyt jo käytäntöön.

Viimeisimmäksi Holmström oli Suomen kärkipoliitikkojen tukena, kun kirjoitti kesällä Korkmanin ja Vesa Vihriälän kanssa katsauksen talouspolitiikan uudesta suunnasta. Sen tilasi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Tällä kertaa kolme viisasta miestä kaipasi työmarkkinoiden uudistamista esimerkiksi niin, että työn vastaanottamisen kynnys madaltuu. Kolmikko kaipasi myös korkeakoulujärjestelmän uudistamista ja digitalisaatiokehityksen voimakasta tukemista.

Eli Bengt Holmström on ollut Suomen vaikutusvaltaisimpia talouspoliittisen suunnan osoittajia jo ilman Nobeliaan. Palkinto nostaa hänet kuitenkin aivan omaan kastiinsa, suomalaiseksi talouden ymmärtämisen jättiläiseksi.

Nykyisen ja tulevien hallitusten onkin hyvä pitää tästä lähtien pipoistaan kiinni, kun Holmström puhuu. Varsinkin silloin, jos hallitus aikoo tehdä toisin kuin Holmström neuvoo. Se on nimittäin aivan eri asia kuin toimia vastoin professori Holmströmin ohjeita kuin nobelisti Holmströmin, vaikka ohjeet olisivat täysin samat.

Matti Pietiläinen / Uutissuomalainen
@
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi