Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Lahtelainen Paul Ehrnrooth kasvatti osuuttaan Fiskarsissa

Paul Ehrnrooth Kuva: Fiskars

Pörssiyhtiö Fiskars tiedotti, että yhtiön suurimpiin omistajiin kuuluvan Turret Oy:n määräysvalta on siirtynyt Paul Ehrnroothille. Lisäksi Paul Ehrnrooth, Turret-yhtiö, Jacob Ehrnrooth ja Sophia Ehrnrooth ovat allekirjoittaneet osakassopimuksen, jonka mukaan muut osakassopimuksen osapuolet sitoutuvat äänestämään Fiskarsin yhtiökokouksissa Turretin kannan mukaan. Järjestelyjen kautta Paul Ehrnroothin ääniosuus on ylittänyt 15 prosentin liputusrajan.

Osakassopimuksen osapuolet ovat sopineet keskinäisestä etuosto-oikeudesta, mikäli joku heistä aikoo myydä Fiskarsin osakkeita. Liputusrajan ylittymisen jälkeen Paul Ehrnroothin välillinen osuus on 11,39 prosenttia osakkeista ja 15,28 prosenttia äänistä Fiskarsissa.

Huhtikuun loppuun päivätyssä omistajaluettelossa yhtiön suurin omistaja oli Alexander Ehrnroothin johtama Virala Oy 15,05 osakeosuudella. Alexander Ehrnrooth ja yhtiönsä Virala ovat yhteenlaskien 16 prosentin osuudella yhä Fiskarsin suurin omistaja.

Paul Ehrnrooth omistaa Seestan kartanon ja on tullut vuosikausien ajan tunnetuksi Nastolan kunnan suurimpana veronmaksajana, nyt siis lahtelaistuneena.

Seesta tuli Ehrnroothin suvulle vuonna 1791, kun edellinen omistaja Gaorg Magnus (Yrjö Maunu) Sprengtporten oli siirtynyt Venäjälle.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi