Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Yksityisiltä yrityksiltä aletaan ostaa työllistymisiä

Henkilöstöpalveluyritykset tulevat yhä vahvemmin nykyisten TE-toimistojen tontille.

TE-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy vuoden 2019 alussa maakunnille aluehallinnon uudistuksessa. Kuva: Aleksi Tuomola

Yksityisten henkilöstöpalveluyritysten rooli kasvaa lähivuosina työttömien työllistämisessä.

- Niiden rooli on kasvava. Uskomme, että yksityisillä yrityksillä on sellaista osaamista, jota julkisella puolella ei ole eikä tarvitse olla, perustelee työmarkkinaneuvos Jarmo Palm työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Hallituksen tuoreimpien linjausten mukaan maakunnat alkavat vuoden 2019 alusta vastata työ- ja elinkeinopalveluiden järjestämisestä niin, että ne sopivat palveluiden tuottamisesta kuntien, yksityisten yritysten tai kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

- Yksityisten yritysten rooli on hyvinkin merkittävä. Toivottavasti se huomioidaan kaiken uudistustyön keskellä. Näen, että suurin potentiaali on nimen omaan yksityisellä sektorilla, kun halutaan nopeita työllistymisiä ja palveluiden tehostamista, korostaa kehitysjohtaja Vesa Jouppila Keha-keskuksesta.

Aito valinnanvapaus on turvattava työnvälityksessäkin. kehitysjohtaja Vesa Jouppila

Virasto tuottaa ely-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintopalveluita.

Jouppila oli aiemmin TE-toimiston johtajana Pirkanmaalla. Siellä ja Uudellamaalla kokeiltiin jo viime vuonna yhteistyötä henkilöstöpalveluyritysten kanssa niin, että yrityksille maksettiin vain toteutuneista työllistymisistä.

- Kokeilut ovat tarjonneet hyviä esimerkkejä siitä, että on tunnistettu tilanteita, joissa yksityisellä sektorilla on enemmän annettavaa ja kykyä hoitaa työllistymistä. Vielä riittää työtä tunnistaa, missä yksityisellä sektorilla on selkeästi parempi tapa toimia. Tähän tunnistamiseen uusilla kokeiluilla pyritäänkin, Jouppila sanoo.

Hän toivoo, ettei kuntien rooli korostu liikaa yksityisten palveluntuottajien kustannuksella aluehallinnon uudistuksen myötä.

- Aito valinnanvapaus on turvattava työnvälityksessäkin, hän kiteyttää.

- Toivottavasti rohkeutta riittää hyödyntää yrityksiä ja kolmannen sektorin toimijoita, eikä palvelutuotanto automaattisesti mene kunnille, sanoo myös Henkilöstöpalveluyritysten liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara.

Maakunnat etsivät piilotyöpaikkoja

Julkisesta työnvälityksestä tulee joka tapauksessa yhä enemmän koordinoija.

- Julkisesta työnvälityksestä tulee enemmän verkostoissa olevan osaamisen hallitsija ja työmarkkinoiden koordinaattori, joka hankkii osaamista yksityisiltä yrityksiltä ja muiltakin, kuten vaikka järjestöiltä, Palm avaa.

Uudenlaista roolitusta harjoitellaan eri puolilla Suomea juuri alkaneessa kokeilussa. Alueellisia kokeiluja on 13, joista seitsemässä työnhakijan työllistämisen hoitaa yksi tai useampi yritys. Niille maksetaan tuloksesta.

- Hankimme yksityisiltä henkilöstöpalveluyrityksiltä tiettyihin asiakasjoukkoihin kohdistuvia työllistymisiä. Emme osta yksityisiltä toimijoilta koulutusta tai valmennusta työnhakijoille, vaan ostamme tulosta. Maksamme heille siitä, että syntyy työllistyminen palkkatyöhön tai yrittäjäksi, Palm kertoo.

Hän muistuttaa, että moni henkilöstöpalveluyritys on erikoistunut tietynlaisten työntekijöiden työnvälitykseen - esimerkiksi Eilakaisla toimistotyöntekijöihin ja Manpower it-osaajiin.

- Kun on kyse tietyn alan työpaikoista, meidän on järkevä tukeutua kyseisten henkilöstöpalveluyritysten osaamiseen. Uskomme, että saamme siten työllistymistä paremmin aikaan.

Tulevaisuudessa maakunnalle lankeaa iso rooli myös piilotyöpaikkojen löytäjänä.

- Yrityksissä on paljon tekemätöntä työtä, joka ei ole jalostunut avoimiksi työpaikoiksi. Näen julkisen työnvälityksen roolin laajenevan tässä suunnassa, Palm toteaa.

Uudistus

Hallitus haluaa korostaa kuntien roolia

Hallitus linjasi huhtikuun alussa, että TE-palveluiden järjestämisessä hyödynnetään järjestäjä-tuottaja-malli, jossa maakunnat sopivat palveluiden tuottamisesta laissa säädetyt kriteerit täyttävien kuntien, yritysten tai kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Linjauksen mukaan mallilla "halutaan hyödyntää kuntien osaamista ja potentiaalia alueidensa kasvun ja työllisyyden edistäjinä".

Mallia testataan vuosina 2017 ja 2018 alueellisissa kokeiluissa, joista on tulossa laajempia ja kokonaisvaltaisempia kuin juuri alkaneet alueelliset kokeilut henkilöstöpalveluyritysten kanssa ovat.

Matti Pietiläinen / Uutissuomalainen
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X