Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Lahdessa osataan remontoida - vuoden paras korjaustyömaa palkittiin

Keskussairaalan laaja peruskorjaus käynnistyi elokuussa 2014. Sydänkeskus valmistui tänä syksynä. Kuva: Mirja Hussain

Päijät-Hämeen keskussairaalan sydänkeskuksen ja fysiatrian osaston perusparannus on valittu vuoden 2015 parhaaksi korjausrakennustyömaaksi Suomessa. Valinnan teki ammattijulkaisu Rakennuslehden nimeämä raati.

On vaativa temppu uudistaa rakenteita ja tekniikkaa sairaalaympäristössä niin, ettei sairaalan toiminta häiriinny. Pääurakoitsija Salpausselän Rakentajat osoitti raadin mukaan hallitsevansa tällaisen rakentamisen taidon. Raadin erityiskiitoksen sai työmaapäällikkö Rauno Nordman kekseliäistä ratkaisuistaan.

Työmaalohkojen paineistuksilla estettiin pölyn kulkeutuminen sairaalatiloihin purkuvaiheessa. Korjaus- ja uudisrakennustyömaan välille tehty tunneli aiheutti maa-ainesten liikettä, minkä vuoksi maaperää piti vahvistaa vesilasilla.

Rakennustyön tilasi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oulusta suunnitteli.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi