Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden Tilkkukilta vei lämmittävän joululahjan Lehtiojan palvelukeskukseen

Lahden Tilkkukillan jäsen Pirjo Varumo seuraa, kun lahtelaisen Lehtiojan palvelukeskuksen palveluesimiehet Mari Haikala ja Minna Mattila tutkivat yhdistyksen tekemiä ja yksinäisille vanhuksille lahjoittamia tilkkupeittoja. Kuva: Tuija Vähävuori

Se käy lämmittämään polvia jos joutuu paljon istumaan, onpa se lämmin myös hartioilla ja voipa sen laittaa seinävaatteeksikin. Lahden Tilkkukilta lahjoitti tällä viikolla 32 tilkkutyötä Lahden Lehtiojan palvelukeskukselle. Tilkkukillassa mukana oleva Pirjo Varumo kertoo, että projektiin osallistui 17–18 tekijää.

– Halusimme antaa joululahjan sellaisille vanhuksille, joilla ei käy sukulaisia tai ystäviä kylässä. Palvelutalossa peittoja on myös näppärä kierrättää tarvitsevalta toiselle, Varumo sanoo.

Lahjoitusta olivat vastaanottamassa palveluesimiehet Minna Mattila ja Mari Haikala.

Kuvassa selin Lehtiojan palvelukeskuksen Mari Haikala ja Minna Mattila. Muut kuvassa ovat Lahden Tilkkukillan jäseniä, jotka olivat tekemässä tilkkuja lahjoitusta varten. Pöydän takana istumassa Alli Rinne, Päivi Katajisto, Tuija Aittakallio ja Anja Koskinen, seisomassa Pirjo Varumo ja Sirkka-Liisa Siltala. Pöydän oikealla puolella edessä Sirkka Siljander, Ulla-Maija Kaivolainen ja Taru Kostiainen. Kuva: Tuija Vähävuori

Varumon mukaan Lahden Tilkkukillassa on 29 jäsentä, ja yhdistys on aiemminkin tempaissut vähän vastaavalla tavalla luovuttamalla nuppupeittoja Päijät-Hämeen keskussairaalan vauvojen käyttöön.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi