Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Ajoneuvoyhdistelmä ja henkilöauto kolaroivat Lahdessa, neljä sairaalaan

Hämeen poliisi epäilee vuonna 1997 syntynyttä miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja vammantuottamuksesta Lahdessa.

Poliisi sai hätäkeskukselta keskiviikkona noin puoli neljältä aamuyöllä ilmoituksen henkilöauton ja raskaan ajoneuvoyhdistelmän välisestä kolarista Lahdessa. Tarkempi kolaripaikka oli Kouvolantien ja Villähteentien valo-ohjattu risteys.

Poliisin alustavan selvityksen mukaan Kouvolantietä idän suunnasta tullut ajoneuvoyhdistelmä, jota epäilty oli kuljettanut, oli törmännyt Villähteentieltä risteyksen yli suoraan Kukkastielle menossa olleen henkilöauton kylkeen risteysalueella.

Henkilöauton kyydissä olleet neljä henkilöä kuljetettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Heidän saamistaan vammoista ei ole tarkempaa tietoa.

Hämeen poliisilla ei ollut keskiviikkona aamupäivällä tietoa osallisten tilannenopeuksista, mutta alueella oli poliisin mukaan 50:n rajoitus. Selvityksen alla on vielä myös se, minkä väriset liikennevalot mihinkin suuntaan onnettomuushetkellä paloivat.

Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen. Epäillyllä yhdistelmäajoneuvon kuljettajalla ei ollut onnettomuushetkellä voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisin mukaan hän oli menettänyt ajo-oikeutensa "joku aika sitten".

Päivitetty kauttaaltaan tilannekeskuksen kommenteilla 11.12. klo 10.04.

Sohvi Auvinen
sohvi.auvinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi