Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Liipolan ostarin tyhjilleen jäänyt osa halutaan purkaa – tilalle 8-kerroksisia asuintaloja ja palveluasumista

Entisen T-kaupan tilat ovat lohduttomassa kunnossa. Katto on vuotanut, yläpohja pullistelee, maakosteus tulee lattiasta läpi ja korkkaa pinnoitteet irti. "On kaikkien etujen mukaista, että tähän rakennetaan ja alue siistiytyy", sanoo kiinteistön omistaja.

Liipolan ostoskeskus on osa maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltua kulttuuriympäristöä. Kuva: Sami Lettojärvi

Tyhjillään olevat liiketilat halutaan purkaa asuntorakentamisen tieltä Lahden Liipolassa. Ostoskeskuksen länsipäädyn liikerakennuksen tontille on tekeillä kaavamuutos, jonka luonnokseen on piirretty kaksi kahdeksankerroksista asuintaloa ja matalampi osa palveluasumiseen.

Kaavaa laaditaan kiinteistön omistajan Kari Uschanovin ja rakennusliike NCC:n aloitteesta. Ratkaisuun päädyttiin, kun tiloihin ei löytynyt vuokralaisia.

Ostoskatu 16–20:n tilat ovat olleet jo vuosia tyhjillään.

– Koko ajan on haettu vuokralaisia. Ostoskatu 16:een oli vuokralainen tulossa, mutta kiinteistö todettiin niin huonokuntoiseksi, että ei ollut järkeä lähteä remontoimaan, Uschanov toteaa.

Isot vesivahingot

Vuosina 1969–1986 rakennettu liikerakennus odottaa purkamista kylmänä ja alakuloisen näköisenä. Pääjulkisivua hallitsevat punaiset ikkunateippaukset ja kaljamainokset.

Kiinteistön vanhimmassa osassa toimi aikoinaan T-market Lispetti, jonka mukaan nimettiin myös talossa toiminut baari. Kaupan tilat ovat viimeksi toimineet asukastilana. Nyt liiketila on lohduttomassa kunnossa.

– Katto on vuotanut, mikä on aiheuttanut isoja vesivahinkoja. Yläpohja pullistelee vähän joka paikasta. Maakosteus tulee lattiasta läpi ja korkkaa pinnoitteet irti.

Ostoskatu 16:n liiketilassa toimi aikoinaan T-market. Kuva: Sami Lettojärvi

Tyhjilleen jääneistä tiloista puolet on vanhaa osaa, jossa purku on Uschanovin mukaan ainoa vaihtoehto.

1980-luvulla rakennettu entinen lemmikkieläinkaupan puoli on paremmassa kunnossa, mutta sekin on kärsinyt ilkivallasta.

– Katolta tuli vettä sisään, kun tuuletusputket oli potkittu irti. Myös savunpoistoluukkuja oli laukaistu, ja mittavia vesivahinkoja syntyi myös sitä kautta.

Rakennuksessa tarvittaisiin miljoonaluokan saneeraus. Esimerkiksi yläpohja pitäisi purkaa kokonaan. Peruskorjaus ei kannata, koska yksikerroksiselle liikekiinteistölle on vaikea löytää käyttäjiä.

"Poliisia ei kiinnostanut"

Liikerakennus on kylmillään, koska lämmityskulut ovat Uschanovin mukaan "tolkuttomat".

– Ensimmäisen vuoden ajan pidin lämpöjä päällä. Juoksevia kuluja tuli 20 000–25 000 euroa vuodessa. Se on kestämätön yhtälö. Verottajalla oli näkemys, että juoksevat kulut eivät käy vähennyksiin, kun kiinteistössä ei ole vuokralaista.

Ilkivaltaa pyrittiin torjumaan katolle asennetuilla valvontakameroilla.

– Poliisia ei kiinnostanut tutkia kuvia, vaikka saimme oman salapoliisityön kautta tekijän selville. Poliisin kanta oli, että tekijöitä ei ole tavoitettu, ja asia ei edellytä jatkotutkimuksia. Vähän vaikea on kiinteistönomistajana tehdä mitään.

Kari Uschanov pyöritti Liipolassa lemmikkieläinkauppaa vuoteen 2015 saakka. Sen jälkeen liiketila on ollut tyhjillään. Kuva: Sami Lettojärvi

Kaavan luonnosvaiheen kuuleminen päättyi marraskuun lopulla. Osa viereisten taloyhtiöiden asukkaista kritisoi näkymien ja katujärjestelyiden muuttumista sekä sitä, että nykyisen liikerakennuksen päädyssä olevan metsikön paikalle on tulossa parkkitilaa.

Myös viranomaislausunnot olivat osin kriittisiä. Kaupunginmuseo huomautti, että Liipolan rakennettu kulttuuriympäristö on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi.

Museon mielestä kaupunkikuvallisten arvojen kannalta keskeinen rakennus voidaan purkaa vain siitä tapauksessa, että se luotettavasti ja puolueettomasti osoitetaan korjauskelvottomaksi. Esitettyjä rakennusmassoja museo pitää alueelle vieraina.

Myös Hämeen ely-keskus katsoi, että purkamisen edellytykset ja vaikutukset on arvioitava.

"Muutoksia tehtävä"

Kaavaluonnoksen jälkeen laaditaan varsinainen kaavaehdotus.

– Muutoksia täytyy tehdä. Sen verran lausuntoja ja naapuruston kommentteja tuli, että on vielä tarkasteltava uudestaan. En osaa tarkalleen sanoa, mihin suuntaan kaavasuunnitelma lähtee kehittymään, kaupungin kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoski sanoo.

Uudet talot tulisivat vastapäätä monitoimitalo Onnia, joka on havainnekuvassa etualalla. Kuva: Lahden kaupunki

Selvitettävien asioiden listalla on esimerkiksi liikerakennuksen kunto.

– Purkaminen täytyy tarkastella ja perustella hyvin, jos siihen päädytään.

Uschanov puolestaan huomauttaa, että Ostoskatu 16:n kiinteistö ostettiin purkukuntoisena.

"Alue siistiytyy"

Uschanov pyöritti Liipolan ostarilla suurta lemmikkieläinkauppaa, jonka liiketoiminnan hän myi vuonna 2015. Uschanov asui itse Liipolassa vuosituhannen alussa.

Uudisrakentamisesta jätetyt muistutukset tulivat Uschanoville yllätyksenä. Hän huomauttaa, että naapureiden ikkunat avautuvat pääosin eri suuntiin.

– Ehdotuksena oleva luonnos on ollut aikamoisen jumpan takana. Olemme ottaneet mielipiteitä huomioon ja tehneet yhteistyötä monien tahojen kanssa. Ikinä ei löydy sellaista ratkaisua, johon kaikki olisivat tyytyväisiä.

Nykyisen liikerakennuksen päädyn viereen on tarkoitus tehdä parkkitilaa kahteen tasoon. Kuva: Sami Lettojärvi

Uschanov uskoo, että uudisrakentaminen kohottaisi alueen profiilia ja parantaisi viihtyisyyttä.

– Rakennukset siirtyvät monitoimitalolle päin ja tie tulee puistomaisemmaksi. Nyt ympäristö on vähän rähjäisen oloinen. Uskoisin, että vanhojen asuntojen arvo nousee.

– Näkisin entisenä liipolalaisena, että kaikkien etujen mukaista, että tähän rakennetaan ja alue siistiytyy.

Uschanov muistuttaa, että hoiva-asumiselle on tarvetta. Toimija on hänen mukaansa jo tiedossa.

– Vastustajat eivät ole ajatelleet sitä, että kymmenen vuoden päästä he tarvitsevat todennäköisesti itse hoivapalveluita.

Kaava päätettäväksi ensi vuonna

Lahden kaupunki on pyrkinyt edistämään lähiöiden täydennysrakentamista. Uusia asuintaloja on rakennettu esimerkiksi Riihelään, Tonttilaan, Metsäkankaalle ja Mukkulaan. Liipolassa uudisrakentamista on tehty Launeen marketalueen läheisyyteen.

Lehmuskosken mukaan hyvin tehty tiivistäminen nostaa alueen arvostusta.

– On ehdottomasti positiivinen asia, että aluetta kehitetään ja sinne tulee uutta. Tyhjillään oleva kiinteistö ei paranna alueen arvoa.

Hän huomauttaa, että uudisrakentaminen auttaisi ostarin itäpään palveluiden, kuten ruokakaupan säilymistä alueella.

Lehmuskosken mukaan Liipolan ostarin kaavamuutos on tarkoitus saada päätettäväksi ensi vuoden aikana.

Uschanov toivoo hankkeen etenevän ”reippaalla vauhdilla”. Rakentaminen voisi alkaa parin vuoden kuluessa, hän ennakoi.

Liipolan ostarin länsipääty on rakennettu vuosina 1969 -1986. Kuva: Sami Lettojärvi
Suunnitelma

9 100 kerrosneliötä tilaa

Liipolan ostoskeskuksesta halutaan purkaa yksikerroksinen vuosina 1969–1986 rakennettu liikerakennus. Kiinteistö on ollut vuosia tyhjillään.

Kaavaluonnoksen mukaan paikalle tulisi 9 100 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta asuntorakentamiseen ja palveluasumiseen.

Asuintaloja tulisi luonnoksen mukaan kaksi, ja ne olisivat 8-kerroksisia. Palvelutalossa kerroksia olisi neljä. Parkkipaikat rakennettaisiin kahteen tasoon.

Kahdessa kerrostalossa olisi tilaa noin 150 asukkaalle. Palveluasumiseen tulisi tilaa reilut 3 000 kerrosneliötä.

Uudet rakennukset tulisivat vastapäätä vuonna 2015 valmistunutta Liipolan monitoimitaloa Onnia.

Ostoskadun ympäri ajettava lenkki on tarkoitus katkaista. Katujen päihin tehtäisiin kääntöpaikat.

Ostoskadun itäpää, jossa toimii mm. ruokakauppa, säilyy ennallaan.

Suunnittelussa on huomioitava, että Liipola on määritelty maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi