Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahtelainen veteraani Niilo Kivisola, 95, ensimmäistä kertaa Linnassa - "Hyvin on juhlava nimipäivä"

Kunniavieraissa oli 30 sotaveteraania ja lottaa.

Rauha on aina rauha, vaikka sellainen helmi kuin Laatokka menetettiinkin sanoo Niilo Kivisola Kuva: Juha Peurala

Lahtelainen sotaveteraani Niilo Kivisola odotti iloisissa tunnelmissa käytelyn alkua presidentin linnan Atriumissa. Matka Lahdesta oli sujunut hyvin.

- Tämä on erityisen hieno päivä, 95-vuotias veteraani sanoo.

6.12. on myös Niilon nimipäivä ja tänään Kivisolalle ikimuistoinen.

- Hyvin on juhlava nimipäivä!

Kivisola edustaa sitä ikäpolvea, jota voi kiittää itsenäisyydestä ja hyvinvointi-Suomen rakentamisesta.

Linnaan juhliin Kivisola on nyt kutsuttu ensimmäistä kertaa.

Matka Lahdesta on sujunut hyvin, ja mukana on tuttu avustaja Juhani Vilo, Lahden Sotaveteraanien puheenjohtaja. Kivisola sanoo, että olisi kyllä voinut itsekin autoilla paikalle, mutta tarttui kuitenkin Lahden Aluetaksin tarjoamaan kyytiin.

Lahden veteraanitalossa asuva Kivisola on tehnyt työuransa ammattiautoilijana. Ennen työvuosia hän oli mukanan niin talvi- kuin jatkosodassakin.

– Rintamalle olin liian nuori talvisodan syttyessä, mutta lähdin salaa vapaaehtoiseksi rakentamaan sirpalesuojia.

Työ oli rankkaa: piti hakata rautakangella jäistä maata, jonka kaveri heitti lapiolla pois. Tätä tehtiin päivästä toiseen.

Kivisola vietti nuoruutensa Raja-Karjalassa, josta perhe lähti evakkoon. Jatkosodan alettua hän palasi Karjalaan, jossa sai määräyksen ilmasuojelujoukkoihin. Hän oli mukana muun muassa Vitelen maihinnousun raskaissa taisteluissa kesäkuussa 1944.

– Se oli pahin paikka, mihin jouduin. Tulitimme viimeiseen asti. Tykit vastakkain, pauke ja meteli olivat hirveitä. Sain vain sirpaleen saappaaseeni.

Rauha on aina rauha. Tappelu ei hyödytä ketään. Sotaveteraani Niilo Kivisola

Sodan päätyttyä Kivisolan olo oli hyvin kiitollinen.

– Rauha on aina rauha, vaikka sellainen helmi kuin Laatokka menetettiinkin. Tappelu ei kuitenkaan hyödytä ketään.

Sodan jälkeen Kivisola on vieraillut itärajan takana useita kertoja, myös syntymäpitäjässään Salmissa.

Rauhaa arvostavan Kivisolan mielestään Suomen ei tulisi pyrkiä Natoon.

– Kaikesta vastakkainasettelusta pitäisi pyrkiä eroon. Ja kova varustelu voi johtaa helposti sotaan. Pitäisi puhua enemmän rauhasta.

Niilo Kivisolan lisäksi Presidentinlinnan kunniavieraina oli noin 30 sotaveteraania ja lottaa. Kättelyn aloitti tällä kertaa kenraali Jaakko Valtanen.

Terhi Säynäjärvi
terhi.saynajarvi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi