Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

"Itsenäisyydestä ei saa tulla itsekkyyttä" – Lahdessa juhlittiin itsenäisyyttä useissa lämminhenkisissä tapahtumissa ja myös sinisellä tukalla, katso kuvat

Itsenäisyyspäivän perinteinen sankarihautausmaan seppeleenlasku Lahden Ristinkirkolla. Kuva: Katja Luoma

Yleisö kuuntelee hipihiljaa, kun 104-vuotias lahtelainen Aino Forsander kertoo videohaastattelussa ajatuksiaan itsenäisyydestä.

– Itsenäisyys merkitsee elämän mahdollisuutta. Hyvinhän minä olen Suomessa viihtynyt, kun en ole täältä mihinkään lähtenyt. En ole haikaillut muualle, Forsander sanoo Lahden Nuorisoteatterin haastattelussa.

Teatterilaiset kysyvät, mikä on ollut Forsanderin mielestä parasta nuoruudessa.

– Nuoruus oli parasta aikaa elämässä, ihanaa aikaa. Silloin ei ollut surua ja murhetta. Nuoruus meni ohi, kun sota alkoi.

Forsanderilla onkin yksi toive tuleville polville.

– Kunpa ei enää haksahdettaisi sotimaan.

Videon päätyttyä itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlaa Lahden Sibeliustalolla viettävä yleisö antaa raikuvat aplodit Forsanderille.

Kansalaisjuhla on kokemisen arvoinen juhla: sopivan arvokas, mutta samalla hyvin lämminhenkinen tilaisuus. Puheissa nostetaan esiin tietysti Lahden hienouksia; koulutusta, luontoa ja vehreyttä, mutta myös niiden asemaa, jotka eivät aina osaa tai jaksa pitää puoliaan: lapset, ikäihmiset ja kehitysvammaiset.

– Itsenäisyydestä ei saa tulla itsekkyyttä, sanovat nuorisoteatterilaiset tilaisuuden lopuksi.

Lahden Sibeliustalon koko perheen itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlassa esiintyivät myös Lahden Tanssiopiston pienet ballerinat. Kuva: Katja Luoma

Puhetta on ollut siitäkin, kaipaisiko suomalainen itsenäisyyden juhlinta keventämistä. Sibeliustalolla oman osuutensa tähän keskusteluun tarjoilee Porocks-yhtye eli Ilmari Myllynen ja Aleksi Saraskari, jotka esittävät hilpeän ja vauhdikkaan sikermän suomalaisista klassikkosävellyksistä aina Finlandiasta Kirkan, Dannyn, Kaija Koon ja Daruden tuotantoon.

– Tänään esitimme 11 kappaleen potpurin, mutta todistetusti pystymme esiintymään 50 kappaleen tuntivauhtia, Myllynen sanoo.

Porocks esiintyi edellispäivänä Lahden kaupungin ekaluokkalaisten itsenäisyysjuhlassa niin ikään Sibeliustalolla, ja Myllynen kuvailee yhtyeen musiikin olleen kyseiselle yleisölle "täydellinen match".

– Emme me kyllä muutakaan osaa. Mutta voimmehan me olla yksi osa kehitystä, jossa arvokkaaseen juhlaan voi yhdistää sopivasti hulluttelua, Myllynen sanoo.

Porocksin avuksi roudaamaan kiiruhtanut Julius Montonen on ainakin sitä mieltä, että itsenäisyyttä voisi pikkuhiljaa siirtyä juhlimaan nykyistä enemmän "ilon kautta eikä vain marssimalla".

Itsensä valtakunnan johtavaksi syntikka- ja tuubaduoksi esittelevä Porocks-yhtye eli Ilmari Myllynen ja Aleksi Saraskari laskevat, että heidän esityksessään oli mukana 11 eri sävellystä. Kuva: Katja Luoma

Liekö tässä nuorin itsenäisyyden juhlija Sibeliustalon kansalaisjuhlassa? Viisiviikkoinen vauva-Karvinen viihtyi vajaan tunnin kestäneen tilaisuuden ajan äitinsä sylissä erinomaisesti. Karvisen perheelle itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla on jo perinne. Perheen isä on töissä, muuten hänkin olisi mukana. Reea Karvinen kertoo, että perheen Eevi-tytär oli mukana Lahden Tanssiopiston esityksessä.

Nyt huilataan hetki ennen siirtymistä Pikku-Veskun ilotulitusta katsomaan.

– Olemme muualta muuttaneita, joten olemme niitä tyytyväisiä lahtelaisia, ukki Esa-Pekka Karvinen murjaisee.

Muutto ei tosin ole tapahtunut kovin kaukaa vaan vierestä Heinolasta. Mitenkäs uuslahtelaisten illanvietto jatkuu Pikku-Veskun näytöksen jälkeen?

– Niin kuin protestanttiperheillä yleensäkin, seurataan neuroottista kansallista tapahtumaa eli Linnan juhlia. Presidentti kättelee kaksi tuntia vieraita ja me katsotaan. Tätä perinnettähän kovasti ihmetellään ulkomailla, tämä onnistuu vain meiltä! ukki-Karvinen sanoo.

Karvisen perhe eli mummi Hilkka Karvinen, Eevi Karvinen, Reea Karvinen, Arno Karvinen ja ukki Esa-Pekka Karvinen. Sibeliustalon itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla on perheelle juhlapäivän perinne. "Tykkäsin joka hetkestä", lasten äiti Reea Karvinen sanoo. Kuva: Katja Luoma

Koko perheen itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlaa vietettiin tällä kertaa teemalla Yhdessä itsenäinen. Juhlapuhujana oli professori Hannu Rantanen, kaupungin tervehdyksen lausui Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hannu Rahkonen. Juhlassa esiintyivät Lahden Nuorisoteatterin, Lahden Tanssiopiston ja Porocks-yhtyeen ohella Kaarisillan opiskelija Harri Granlund, Lahden konservatorion puhallinorkesteri ja Lahden Kamarikuoro.

Maamme-laulu kajautettiin seisten Lahden Sibeliustalon kansalaisjuhlassa. Kuva: Katja Luoma

Illan jo hämärtyessä useiden kymmenten ihmisten letka vaeltaa kohti Lahden Kariniemenmäkeä lyhdyt palaen. Mäen päällä odottaa nuotiotuli ja makkaraa ja vaahtokarkkeja paistettavaksi. Neljän hengen a cappella -kuoro esittää Finlandia-hymnin ja Maan korvessa kulkevi lapsosen tien, sitten lauletaan yhdessä Maamme-laulu. Tuttavat jäävät juttusille glögin äärelle nauttimaan leppoisasta tunnelmasta.

Katianne Koponen Kariniemestä on asunut alueella kohta kuusi vuotta. Hän on ollut perheineen mukana Kariniemen jouluvaelluksella joka vuosi muuton jälkeen. "Jos keli on hyvä, porukkaa tulee tänne ihan hirveästi. Tänäänkin tuli yllättävän paljon, 60–70 henkeä, kun ottaa huomioon sääennusteen. Piti sataa kuin aisaa tähän aikaan, onneksi ei sadakaan", Koponen sanoo. Kuva: Katja Luoma

Lahtelaisessa Varumon perheessä on nukuttu itsenäisyyspäivän aamuna pitkään, sitten on noustu valmistelemaan kuusi vuotta sitten alkanutta syntymäpäiväjuhlan viettoa: Suomen ja Kariniemi-seuran yhteistä juhlapäivää.

Kariniemi-seura kun on perustettu 1. joulukuuta ja täytti juuri 31 vuotta. Puheenjohtaja Pirjo Varumo kertoo, että 1. päivä oli monelle työssäkäyvälle mahdoton, joten syntymäpäivien juhlinta siirrettiin osaksi Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa.

– Aamupäivällä lämmitän glögiä valmiiksi ja pakkaamme autoon kaiken tarvittavan, jotta tutut, kaverit ja uudet tuttavuudet voivat viettää yhdessä itsenäisyyspäivän alkuiltaa, hän kertoo.

Vappu, Vihtori ja Taimi Karjalainen lähdössä Kariniemen perinteiselle jouluvaellukselle lyhdyt tuikkien. Perhe asuu Kariniemessä, joten kotoa on lyhyt matka kivuta illanviettoon Kariniemenmäelle. Kuva: Katja Luoma

Kariniemi-seuran perinteinen jouluvaellus on avoin kaikille, joten Pikku-Vesijärven tuntumassa sijaitsevan asuinalueen asukkaiden ohella vaellukselle on tullut aiempina vuosia väkeä esimerkiksi Liipolasta ja Ahtialasta.

– Ensimmäisellä kerralla kuusi vuotta sitten meitä oli noin 30, viime vuosina jo toistasataa. Tämä on ihana tapahtuma, Varumo sanoo.

Itsenäisyyspäivän viettoa Lahden Kariniemenmäellä. Kuva: Katja Luoma

Makkaranpaiston jälkeen kulkue matkaa yhdessä katsomaan Pikku-Veskun perinteistä ilotulitusta. Sen jälkeen kiiruhdetaan kotiin katsomaan Linnan juhlia. Tosin Varumo ei ota juhlien seuraamisesta turhaa stressiä – ensin pitää päästä saunaan lämmittelemään, kun on oltu ulkona koko päivä.

– Olen hyvin aktiivinen ihminen ja monessa mukana, mutta jouluvaelluksella ei kerätä nimilistoja minkään asian puolesta, vaikka ajankohtainen päivän politiikka saattaakin nousta puheisiin. Ja itse vietän loppuillan rauhassa kotioloissa.

Mieleen tulevat Hannu Rahkosen sanat kansalaisjuhlasta:

– Siteeraan tässä kaupunginjohtajaamme: Lahti on lahtelaisille salarakas.

Lahti Energian tarjoama ilotulitus Pikku-Vesijärvellä paukahti käyntiin kesken Finlandian, mutta runsaslukuinen yleisö jäi kuuntelemaan muutkin kappaleet ilotulituksen päätyttyä. Kuva: Katja Luoma
Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi