Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kariston koulu kaipaa lisätilaa – ensi lukuvuodelle tarve olisi jo neljä lisäluokkaa

Kariston alueelle muuttaa paljon lapsiperheitä. Vuonna 2010 rakennettu koulu alkaa olla ahdas. Kuva: Janne Laakkonen

Kariston koulu Lahdessa kaipaa lisätilaa oppilasmäärän kasvaessa. Tavoitteena olisi, että lisätilat olisivat käytössä jo ensi syksynä lukuvuoden 2020–2021 alussa.

– Kariston koulun välitön lisätilan tarve on neljä lisäluokkaa ja siihen liittyvät eriyttämistilat. Tällöin yksi ikäluokka sijoittuisi uusiin tiloihin. Samalla pääkoulu saisi tarvittavaa väljyyttä ja voitaisiin varautua myös tulevaan oppilaskehitykseen, vastuualuejohtaja Lassi Kilponen Lahden sivistyspalveluista sanoo.

Kariston alueelle muuttaa paljon lapsiperheitä. Viimeisen kahden vuoden aikana Kariston koulun oppilasmäärä on Kilposen mukaan kasvanut yli kolmellakymmenellä oppilaalla.

Perusopetuksen aluepäällikkö Mauno Väänäsen mukaan koululla on tällä hetkellä käytössä kaikki tilat, ja esimerkiksi ruokala- ja liikuntasalitilat ovat riittämättömät.

– Lisätilaa saatiin viime vuonna lisärakennuksen avulla. Näihin tiloihin sijoitettiin neljä alkuopetuksen luokkaa ja päiväkodin toimintaa.

Tiistaina kokoontuva sivistyslautakunta käsittelee konserni- ja tilajaostolle tehtävää esitystä Kariston koulun tilatarpeesta ja koulun käyttöön hankittavasta väliaikaisesta toimitilasta.

Kariston koulussa on nyt oppilaita 425. Koulu rakennettiin 300 oppilaan kouluksi vuonna 2010.

Tarja Koljonen
tarja.koljonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi