Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Crew 88:n erorahaa perittiin väkivaltaisesti, orimattilalaismiehelle linnatuomio

Kymenlaakson käräjäoikeus on antanut tuomion toisessakin kiristysjutussa, jossa syytettynä on sama orimattilalainen mies kuin marraskuussa ratkaistussa jutussa.

Kumpaankin juttuun liittyy Crew 88 -kerho ja sen kerhotila Haminassa. Uudemmassa jutussa syyttäjä vaati 1982 syntyneelle orimattilalaiselle rangaistusta törkeästä kiristyksestä, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeän kiristyksen yrityksestä.

Syytetty oli vaatinut kymenlaaksolaiselta mieheltä erorahaa Crew 88:sta eroamisen vuoksi. Hän uhkasi teurastaa miehen "kuin pienen sian".

Miehellä ei ollut rahaa, joten hän lainasi äidiltään. Tämä maksoi orimattilalaisen tilille tämän vuoden helmikuusta lähtien useassa erässä yhteensä 6 550 euroa. Alkuun vaadittu summa oli todistajana kuullun äidin mukaan ollut kymmeniätuhansia euroja.

Syytetty kiisti kaikki syytteet. Hänen mukaansa saatavista oli ruutupaperille tehty velkakirja. Kyse oli kerhon erorahasta, baarin juomista ja vuokrista sekä 2 000 euron velasta syytetylle itselleen.

Hän sanoi joutuneensa itsekin maksamaan 1 000 euroa erottuaan kerhosta.

Nainen sanoi maksaneensa, koska pelkäsi poikansa puolesta. Tämä oli sanonut mieluummin tappavan itsensä kuin joutuvansa orimattilalaisen käsiin.

Krp:n mukaan Crew 88:lla on yhteyksiä merkittävimpiin jengeihin, joitten kasvualustana ja rekrytointikanavana se toimii.

Vaikenemisen kulttuuri

Elokuussa orimattilalainen vaati mieheltä vielä 4 000 euroa. Hän esti miestä poistumasta kerhotilasta ja pahoinpiteli tätä lyömällä ja sähkölamauttimella. Hän oli seisottanut miestä penkillä hirttosilmukka kaulassa. Orimattilalaisen naisystävä oli potkaissut uhria päähän.

Tilanne päättyi miehen soitettua äidilleen ja pyydettyä tältä rahaa. Nainen ilmoitti poliisille.

Käräjäoikeuden mielestä asianosaiset eivät selvästikään ole halunneet kertoa kaikkea velkasuhteistaan tai kerhon jäsenyyteen ja siitä eroamiseen liittyvistä sopimuksista. Jutusta käy ilmi vaikenemisen kulttuuri.

Rahoja orimattilalaisen käskystä vaatinut mies oli itse toisessa kiristys- ja pahoinpitelyjutussa asianomistajana. Kyse oli väitetyn autovelan perinnästä.

Syyttäjä oli vaatinut orimattilalaiselle kummastakin tekokokonaisuudesta yhteensä 4 vuoden vankeusrangaistusta. Oikeus määräsi hänelle ensimmäisestä jutusta 2 vuotta ja 3 kuukautta ja torstaina annetulla tuomiolla 1 vuoden ja 3 kuukautta ehdotonta vankeutta.

Orimattilalaisen lahtelaiselle naisystävälle oikeus määräsi törkeästä pahoinpitelystä 1,5 vuotta ehdollista.

Oikeus velvoitti miehen korvaamaan kiristämänsä rahat 6 550 euroa sekä maksamaan korvauksia 4 000 euroa. Miehen ja naisen on yhteisvastuullisesti korvattava pahoinpidellylle 3 500 euroa sekä korvattava valtiolle oikeudenkäyntikulut 3 500 euroa.

Lasku saattaa kasvaa, sillä uhri on varannut oikeuden vaatia erikseen korvausta mielenterveyden häiriöstä.

ESS
online@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi