Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Perussuomalaisten Rami Lehdolta tyly kuitti väistyvälle pääministerille - "Kun puhuu muunneltua totuutta, käy näin"

Perussuomalaisten Rami Lehdolla ei olisi mitään sitä vastaan, että tuleva hallituspohja ratkaistaisiin eduskuntavaalien avulla. Kuva: Mirja Hussain

Lahtelainen perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto kommentoi pääministeri Antti Rinteen (sd.) eroon johtaneita syitä ytimekkäästi.

– Kun puhuu muunneltua totuutta tai vääristelee totuutta eduskunnassa, käy näin.

Lehto ei pidä todennäköisenä, että hänen puolueensa pääsisi mukaan neuvottelemaan tulevasta hallituspohjasta. Suosionsa huipulla paistatteleville perussuomalaisille olisi tietysti houkuttelevaa, jos nykytilanteessa päädyttäisiin uusiin eduskuntavaaleihin.

– Uudet vaalit olisivat nyt hyvä vaihtoehto. Silloin punnittaisiin puolueiden kannatus, ja hallituksesta tulisi sen mukainen kuin kansan tahto on.

Sisäpolitiikassa ei Lehdon mukaan voi tapahtua mitään merkittäviä uudistuksia. Toimintakykyisen hallituksen puute merkitsee, etteivät asiat edisty.

– Toisaalta voi olla hyväkin, etteivät hallituksen huonot esitykset mene eteenpäin.

Kokoomuksen Kalle Jokinen toivoo yleisen luottamuksen palautuvan politiikkaa kohtaan. Kuva: Anssi Hietamaa

Ensin neuvotellaan

Orimattilalainen kokoomuksen kansanedustaja Kalle Jokinen (kok.) muistuttaa, että pääministeri Rinteen ero merkitsee samalla hallituksen eroa. Nyt puolueiden on neuvoteltava, jatketaanko samalla hallituspohjalla vai tehdäänkö siihen muutoksia.

– Jos neuvottelut eivät johda enemmistöhallituksen muodostamiseen, voivat vaalitkin tulla kysymykseen.

Jokinen toivoo, että erityisesti keskusta linjaisi poliittisia tavoitteitaan tilanteen edellyttämällä tavalla.

– Keskusta voisi arvioida, haluavatko he jatkaa Antti Rinteen vasemmistolaisessa hallituksessa ilman Rinnettä vai haluavatko he kokeilla jotain muuta suuntaa.

Kokoomus menestyi viime eduskuntavaaleissa paljon paremmin kuin viime hetken ennusteet antoivat aihetta odottaa, mutta puolue jäi silti oppositioon. Jokinen kuitenkin kiistää tuntevansa vahingoniloa pääministeripuolue SDP:tä tai mitään muutakaan hallituspuoluetta kohtaan.

– En millään lailla. Jos katsotaan Suomen talous-, ja työllisyystilannetta sekä haasteita Suomen lähimaastossa, toivon, että mahdollisimman pian saadaan luottamus palautettua ja toimintakykyinen hallitus tähän maahan.

Petri Koivisto
petri.koivisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi