Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahtelaistubettajat kannustivat ihmisiä harrastamaan – näiden ovien takaa löytyy toimintaa kotiin, ohjattuihin ryhmiin ja vaikka vain viikonlopuksi

Lahden Wellamo-opistolla kuultiin Jaakko Parkkalin sekä Elinan ja Sofian johdolla, mitä kaikkea 120-vuotias kansalaisopisto tarjoaa. Harrastamisesta on kuitenkin turha ottaa stressiä, "Jos tykkää tehdä kotona jotain säännöllisesti, se on harrastus".

Lahtelaisten sisarusten ja tubettajien Elinan ja Sofian Elinasofia-kanavan videoilla on jo lähes 8 miljoonaa katsojaa. Tytöt harrastavat tanssia ja musiikkia ohjatusti, mutta korostavat, että kotonakin voi harrastaa sitä, mikä kivalta tuntuu. Kuva: Sami Lettojärvi

Siiri Kankaisella on sama ongelma kuin monella meistä: halu aloittaa uusi harrastus, mutta tunne, ettei ole aikaa siihen. Kankainen kertoo haaveilleensa jo useita vuosia japanin kielen opiskelusta, ja Lahden Wellamo-opistolla se olisi mahdollista. Mutta se ajanpuute.

– Sitten huomasin, että opistolla on tarjolla myös viikonloppukursseja, joihin kuluu vain muutama tunti esimerkiksi lauantai-iltapäivästä, ja tällainen Japanin kulttuuriakin esittelevä tilaisuus on ohjelmassa, Lahden nuorisovaltuustoon kuuluva Kankainen sanoo.

Ei ikärajaa, ei vaadetta pulleasta lompakosta ja mahdollisuus kokeilla uutta harrastusta matalalla kynnyksellä – siinä lisää kansalaisopisto-opiskelun vahvuuksia, jotka nostettiin esiin Wellamo-opistolla Lahdessa maanantaina.

Wellamo-opisto, Harjulan kansalaisopisto, sekä Kansalaisopistojen liitto järjesti nuorille suunnatun keskustelutilaisuuden, jossa kysyttiin, mitä kuuluu ihmisten 2020-luvun vapaa-ajan viettoon. Vetonauloiksi oli saatu lahtelaistubettajat Jaakko Parkkali sekä Elina ja Sofia.

– Olen 23-vuotias yrittäjä ja merkonomi, mutta englannin kielitaidossa olisi petraamisen varaa. Olenkin lähdössä vuoden alussa opiskelemaan lisää englantia todennäköisesti juuri Wellamo-opistoon, Parkkali kertoo.

Elina ja Sofia puolestaan kannustivat ihmisiä kokeilemaan harrastamista kotona, jos ei huvita lähteä mukaan ohjattuun ryhmään.

– Esimerkiksi tanssia voi missä vaan, panee vaan musiikit päälle vaikka kotona ja alkaa tanssia. Jos tykkää tehdä kotona jotain säännöllisesti, se on harrastus, koska teet sitä säännöllisesti, vaikka tekisit sitä kotona, tytöt sanovat.

Lahtelaistubettajat Jaakko Parkkali ja Sofia ja Elina kertoivat harrastuksistaan ja vapaa-ajastaan Lahden Wellamo-opistolla maanantaina. Parkkali juonsi yleisötilaisuuden, joka järjestettiin kansalaisopistojen 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kuva: Saara Larkio

Vuosittain yli 650 000 ihmistä käy Suomessa kansalaisopistossa, "eikä suomalainen yhteiskunta olisi tässä tilassa ilman kansalaisopistoa", sanoo itse 35 vuotta mukana toiminnassa ollut Ari Tuupainen, Lahden Harjula-keskuksen rehtori. Kansalaisopisto toimii kaikissa Suomen kunnissa jollain tavalla.

Tuupaisen mukaan kansalaisopiston kursseilla voi opiskella samaa ainetta vaikka 50 vuotta putkeen, jos haluaa. Toisaalta kurssin voi halutessaan jättää kesken koska tahansa ilman, että se kirpaisee niin paljon, koska kansalaisopiston kurssit ovat verrattain edullisia, totesi toimintaterapeutti Anna Halla.

– Kansalaisopiston kurssimaksulla saa yleensä tarvittavat materiaalitkin. Loppujen lopuksi harrastuksen hinta-laatu-suhde on tärkeämpi kuin itse hintalappu, Kankainen sanoo.

Anna Halla otti esiin toiminnallisen tasapainon tärkeyden: työtä, harrastuksia ja lepoa olisi hyvä olla elämässä sopivassa suhteessa.

Palauttava harrastus on järkyttävän tärkeää mielenterveyden vuoksi. Toimintaterapeutti Anna Halla

– Ihmiset ovat nykyään tosi väsyneitä, ja tuntuu, että elämme kovin suorituskeskeisellä aikakaudella. Palauttavan harrastuksen merkitys on järkyttävän tärkeää mielenterveydenkin kannalta, Halla sanoo.

Keskustelua syntyi myös siitä, onko ihminen jotenkin epäonnistunut, jos ei halua tai jaksa harrastaa. Tuupainen vinkkasi, että monen kurssin pystyy suorittamaan nykyään netissä, Harjulallakin on tarjota uutuutena nettijumppia.

Useampi keskustelija otti esille sen, että menemällä mukaan ryhmätoimintaan voi saada uusia ystäviä. Lahden sivistyslautakunnan puheenjohtajan Maria Mäkysen (sd.) mukaan harrastaminen kotona vai ryhmässä on makukysymys, mutta "jalkapallon peluussa on eroa siinä, onko valmentaja ohjaamassa ja kannustamassa vai pelaatko palloa yksin pihalla"

Toimintaterapeutti Anna Halla sai yleisön liikkumaan yhdessä maanantaina Lahden Wellamo-opistolla järjestetyn keskustelutilaisuuden lopuksi. Kuva: Saara Larkio

– Hyvä ohjaaja on yksi ekstra-aikuinen, joka on kiinnostunut juuri sinusta, Mäkynen sanoo.

Yleisöstä esitettiin siteeraus: "Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on todennut, että lapsen ei tarvitse välttämättä harrastaa yhtään mitään, ja silti hän voi pärjätä hyvin elämässä". "Olemme kaikki yksilöitä", nainen lisää.

– Ja harrastaminen on täysin vapaaehtoista! Ari Tuupainen toteaa.

Tilaisuus järjestettiin kansalaisopistojen 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Larkio Saara
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi