Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hollolan turmaristeyksessä rytissyt ennenkin - kolmen vuoden aikana kolme loukkaantunutta

Tiilijärventien risteyksessä Hollolan Salpakankaalla on vuosien kuluessa tapahtunut useampia liikenneonnettomuuksia, jotka ovat vaatineet henkilövahinkoja. Asiantuntijoiden mukaan risteys on silti turvallinen.

Rekka-auton ja henkilöauton maanantainen yhteentörmäys Hollolan Salpakankaalla teki rumaa jälkeä. Paikallisten liikenneasiantuntijoiden mielestä turmaristeys ei silti ole erityisen vaarallinen. Kuva: Sami Lettojärvi

Maanantaisen kuolonkolarin tapahtumapaikkana olleessa Hollolan Tiilijärventien risteyksessä on ajettu yhteen aikaisemminkin. Muun muassa kääntymisonnettomuuksissa on syntynyt henkilövahinkoja.

Vuona 2015–2018 risteyksessä tapahtui neljä onnettomuutta, joista kolmeen liittyy loukkaantumisia. Niistä ensimmäisessä, vuonna 2015 sattuneessa kolarissa vasemmalle kääntynyt ajoneuvo osui vastaan tulleeseen autoon. Vuonna 2016 tapahtui samantyyppinen kääntymisonnettomuus.

Vuonna 2016 peräänajo Hämeenlinnantiellä johti henkilövahinkoihin, mutta seuraavana vuonna tapahtuneesta peräänajosta sen sijaan selvittiin vammoitta.

Kauempaa takavuosilta löytyy lisää liikenneturmia. Vuoden 2009 syyskuussa Lahden suunnasta tullut poliisiauto törmäsi Tampereelta päin tulleeseen kuorma-autoon, joka oli kääntymässä vasemmalle Tiilijärventielle. Poliisiautoa kuljettanut konstaapeli loukkaantui vakavasti.

Maanantaina rekka-auton ja henkilöauton yhteentörmäyksessä henkilöauton kuljettaja kuoli ja rekkakuski loukkaantui vakavasti.

Ei erityistä eroa

Hämeen poliisilaitoksen ylikomisarion Jouni Takalan mukaan onnettomuusristeyksen vaarallisuudesta ei ole tullut poliisille erityistä palautetta.

– Risteys ei ole vaarallisuudessaan poikkeava, mikäli kaikki tienkäyttäjät noudattavat liikennesääntöjä. Erityispiirteenä paikassa on kaksi lähekkäistä valo-ohjattua risteystä.

Rikoskomisario Markku Vornanen Hämeen poliisilaitokselta muistuttaa, että turmaristeyksessä on valo-ohjaus miltei koko ajan.

– Se on aika sujuva risteys kuitenkin.

Vornasen mukaan tielläliikkujien turvallisuus kyseisellä risteysalueella voi vaarantua, jos kuljettajat käyttävät suuria nopeuksia tai heidän havaintonsa muusta liikenteestä jäävät puutteellisiksi.

Koulutusohjaaja Ari-Pekka Lattu Liikenneturvan Lahden toimipisteestä kertoo, ettei Tiilijärventien risteys noussut ongelmana esiin, kun Hollolan liikenneturvallisuussuunnitelmaa varten käytiin läpi vaaran paikkoja.

– Yksittäisiä onnettomuuksia voi sattua missä vain.

Kouvolalainen kuljetusliike FI Pluslogistics oy ei näe aiheelliseksi muuttaa käyttämiään ajoreittejä vaikka yrityksen auto joutuikin Hollolassa pahaan onnettomuuteen. Kuva: Sami Lettojärvi

Jaksotus kohdallaan?

Toimitusjohtaja Risto Rajala lahtelaisesta Kuljetusliike R. A. Rajala oy:stä on niin ikään sitä mieltä, että Tiilijärventien ja valtatie 12:n risteysalue on vain yksi muiden vastaavien tienkohtien joukossa. Hän pohtii kuitenkin, voiko liikennevalojen jaksotus tuottaa liikenteelle vaikeuksia.

Rajalan mukaan ongelmia voi tulla, jos valtatie 12:n valojen vaihduttua punaisiksi Tiilijärventien valot vaihtuvat vihreiksi lyhyellä varoitusajalla ja valtatietä tullaan vielä niinsanotusti vanhoilla vihreillä.

– Iso yhdistelmä voi painaa 70 tonnia. Se vaan ei yksinkertaisesti pysähdy heti.

Rajalan mielestä risteysturvallisuutta voisi parantaa niin, että risteävälle liikenteelle valojen vaihtumisen väliin jäisi riittävästi aikaa. Silloin risteys ehtii tyhjentyä ennen kuin vihreät syttyvät odottaville ajoneuvoille.

Asennetta tarvitaan

Lahden Taksiautoilijoiden puheenjohtaja Jari Kasakkamäki muistuttaa, että liikenteessä on seurattava muutakin kuin liikennevaloja. Tilannenopeudet on sovitettava sellaisiksi, että ajoneuvon saa tarvittaessa aina pysäytetyksi.

– Vaikka vihreät valot palaisivatkin, niin en silti työntäisi itseäni Viinikan rekan eteen.

Kasakkamäkikään ei halua luokitella Salpakankaan Tiilijärventien risteysaluetta riskipaikkojen joukkoon. Hän huomauttaa, että valtatielle tulevilla on hyvä näkyvyys sekä Lahden että Tampereen suuntaan.

– Jos seison kirkon (so. Sovituksenkirkon) valoissa, niin vasemmalle ja oikealle on näkyvyyttä ainakin 200 metrin matkalta.

Kouvolalaisen FI Pluslogistic oy:n toimitusjohtaja Erno Auvinen arvioi, että Lahden kaupunkialuetta halkovalla valtatie 12:lla on aina riskipaikkoja. Läpikulkuliikenne on paljon turvallisempaa esimerkiksi Kuopiossa.

– Moottoritie menee kaupungin läpi suojattua ränniä pitkin, ja liittymät ovat eritasoliittymiä.

Maanantaina Hollolassa onnettomuuteen joutunut rekka-auto oli FI Pluslogisticin käytössä.

Korjattu 20.11. klo 11.01: Jari Kasakkamäen nimeä.

Petri Koivisto
petri.koivisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi