Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Ensilumenladun hintalappu selvisi Lahdessa – onko paljon vai vähän?

Ensilumenlatu on ollut käytössä tänä syksynä kaksi viikkoa. Ladun hinnasta on syntynyt keskustelua. Kuva: Sami Kuusivirta

Liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki selvittää Lahden ensilumenladun hintaa tuoreessa Twitter-päivityksessään.

Lankin mukaan ensilumenladulle tulee hintaa vuosittain noin 10 000 euroa. Hintaa kertyy säiliölumen katteena toimivasta purusta noin 4 000 euroa, kaivinkoneiden käytöstä noin 2 000 euroa, lumensiirtoon käytettävistä kuorma-autoista noin 2 000 euroa ja muista töistä noin 2 000 euroa.

– Ensilumenladusta ei saa kallista oikein millään laskukaavalla useimpiin muihin liikuntapaikkoihin verrattuna, Lanki sanoo twiitissään.

Lanki sanoo vertailun vuoksi, että esimerkiksi Kisapuiston ja Mukkulan ulkotekonurmien lämmityskustannukset ovat talvikautena keskimäärin noin 1 000 euroa päivässä kenttää kohden.

Ensilumenladun kustannuksista on Lankin mukaan käyty vilkkaasti keskustelua Lahdessa. Liikuntatoimenjohtaja sanoo, ettei olisi huolissaan ladun kustannuksista sen käyttömääriin nähden. Ladulla on käynyt hänen arvionsa mukaan päivittäin satoja hiihtäjiä, ja viikonloppuisin käyttäjien määrä on ollut yli tuhannen.

Ensilumenlatu on ollut käytössä kaksi viikkoa.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Onko ensilumenlatu kallis vai halpa?
Onko ensilumenlatu kallis vai halpa?
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi