Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Pahin levottomuusaalto ohi Hämeenkosken koululla

Itsenäisen Hämeenkosken kunnan uusi koulu ja päiväkoti valmistuivat vuonna 2011. Kuva: Pirjo Kamppila

Hollolan Hämeenkosken koululla oli kriisitunnelma vuoden 2018 keväällä. Ilmassa leijui koululakon uhka, sillä osa vanhemmista pelkäsi tosissaan lasten turvallisuuden puolesta. Koululla kävi tuolloin poliiseja selvittämässä tilanteita.

– Yleisesti ottaen koulussamme on nyt rauhallisempaa, vaikkakin levottomia oppilaita löytyy aina joka luokalta. Vuodet ovat aina erilaisia, kuvaa apulaisrehtori Maria Keskinen sähköpostilla.

Tilanteet vaihtelevat edelleen viikonpäivien myötä.

– Levottomuus on suurinta aina maanantaisin ja perjantaisin. Keskellä viikkoa esiintyvä levottomuus voi aiheutua liian lyhyestä yöunesta, mahdollisista uniongelmista tai muuten oppilaan mieltä painavista huolista. Epävarmat kotiolot näkyvät myös lapsen käytöksessä monella tapaa.

Levottomuus on suurinta aina maanantaisin ja perjantaisin. Apulaisrehtori Maria Keskinen

– Keskittymiskyvyn puute voi johtua tietysti myös neurologisista ongelmista.

– Yhden oppilaan levottomuus tarttuu helposti muihin, jolloin opettajan täytyy kokeilla erilaisia pedagogisia keinoja parhaan oppimistuloksen saamiseksi. Ennakointi ja hyvä suunnittelu sekä erilaisten oppimistyylien huomioonottaminen auttaa opettajaa luovimaan levottomassa ryhmässä.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi