Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme
Kimmo
Kangas
kimmo.kangas@ess.fi

Kommentti: Minkä kouluarvosanan valtuutetut antoivat kaupunginjohtaja Timoselle? Kertoo onnistumisesta läpi poliittisen kentän

Valtuutetut arvioivat Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen toimintaa ja antoivat hänelle kouluarvosanan 8+. Kuva: Mirja Hussain

Lienee perusteltua arvioida, että iso osa Lahden kaupunginvaltuustosta on varsin tyytyväinen Pekka Timosen ensimmäiseen vuoteen. Valtuutetuille osoitetussa kyselyssä kysyttiin kouluarvosanaa Timosen ensimmäisestä vuodesta. Vastausten keskiarvoksi tuli 8+.

Vaikka kyselyyn vastasi vain reilu kolmannes valtuutetuista, on arvosanaa pidettävänä hyvänä. Ainakin se on vähintään samaa tasoa kuin Timosen edeltäjien Jyrki Myllyvirran ja Tarmo Pipatin valtuustokyselyissä saamat arvosanat.

Lisäksi Timonen sai hyviä arvosanoja poliittisen pelikentän eri laidoilta, hyvä merkki sekin. Kukaan vastaajista ei antanut täyttä kymppiä, luokalleen Timosen olisi jättänyt yksi vastaaja.

Timosen suurimmiksi vahvuuksiksi arvioidut ominaisuudet ovat helposti jokaisen hänet tapaavan nähtävissä. Timonen on avoin, positiivinen, innostunut ja hyvä esiintymään. Jos hyvää keulakuvaa haettiin, sellainen saatiin. Enemmän tilaa keskustelulle on jättänyt kaupunginjohtajan työn toinen puoli, arkisen harmaa byrokraattinen puurtaminen. Senkään suhteen arviot eivät olleet yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta mitenkään tyrmääviä.

Kaupungin ruorissa on mitä ilmeisimmin suvereeni suhdetoimija. Tätä ominaisuutta kannattaakin varmaan hyödyntää, sillä Lahti on siirtymässä pormestarimalliin vuonna 2021. Ennenaikaista spekulointia tai ei, mutta kun Timosen vahvuudet ovat edellä kuvatut, on häntä vaikea kuvitella kaupunginjohtajalle varattuun kansliapäällikön rooliin.

Lue myös: "On ystävät ekoteko asua Lahdessa" - Kaupunginjohtaja väänsi rautalangasta, kuinka hienossa paikassa lahtelaiset asuvat
Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi