Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

"Patinan kohdalla ainakin kaksi vaihtoehtoa" – Lahden kaupunki ei voi ottaa kierrätyskeskusta omaksi toiminnakseen

Lopetettava Lahden Työn Paikka kulutti pääomaa ja myyntituloja noin kahden miljoonan euron verran viidessä vuodessa. Mölkyn myynnistä saadut tulot eivät pelastaneet yhtiötä.

Lahden konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen selosti Lahden Työn Paikan tilannetta valtuuston infotilaisuudessa keskiviikkona. Kuva: Vili Uuskallio

Lahden kaupunki on ryhtynyt kartoittamaan kierrätyskeskus Patinan jatkoa. Patinalle etsitään jatkajaa, koska toimintaa pyörittävä kuntayhtiö Lahden Työn Paikka ajetaan alas kesäkuun loppuun mennessä.

Vuonna 1999 perustettu Patina on toimii Katsastajankadulla Kärpäsessä. Kaupungin konsernipalvelujohtajan Mika Mäkisen mukaan kierrätyskeskuksen toiminnan jatkolle on edellytykset.

– Patinan kohdalla on ainakin kaksi vaihtoehtoa, joita käydään läpi. Kaupunginhallitus antoi aika selkeän viestin, että Patinan toiminnan pitää tavalla tai toisella jatkua.

Kaupungin omaksi toiminnaksi kierrätysmyymälää ei voida ottaa.

– Se että tavaroita voi nimellisellä maksulla lunastaa, tekee siitä liiketoimintaa, jonka on lain mukaan oltava yhtiömuotoista.

Työn Paikka on tarjonnut kierrätyspalveluiden ohella teollisuuden alihankintaa, kirjapainopalveluita ja niihin liittyvää työvalmennusta. Yhtiön lopettamiseen johtaneita syitä käytiin läpi Lahden valtuustoinfossa keskiviikkona.

Mölkky-pelin valmistus siirtyi kokonaan Poriin vuonna 2017. Työn Paikka on saanut tuotemerkin myynnistä lähes miljoonan euron tulot. Kuva: Armi Salonen

Mäkisen mukaan yhtiö on viiden viime vuoden aikana kuluttanut pääomaa ja kertaluonteisia myyntituloja noin kahden miljoonan euron verran. Tähän sisältyvät esimerkiksi Mölkyn tuotemerkin myynnistä saadut tulot.

– Työn Paikan työllistämistoiminta ei ole ollut tehokasta, ja se on maksanut selvästi enemmän kuin muut vaihtoehdot. Sen lisäksi on jouduttu polttamaan yhtiön pääomaa.

Ympäristöjen volyymia kasvatetaan

Lahden kaupunginhallitus käsittelee maanantaina Lahden Työn Paikan asettamista selvitystilaan. Yhtiöllä on ollut 46 työntekijää, joista 11 on erityistyöllistettyjä. Yt-neuvotteluiden lähtökohtana on koko henkilöstön irtisanominen.

Kaupunki tutkii henkilöstön jatkotyöllistymismahdollisuuksia.

– Meillä on aika paljon tahoja, jotka ovat ilmaisseet kiinnostuksensa joitakin Työn Paikan liiketoiminta-alueita kohtaan.

Kierrätyskeskus Patina toimii Lahden Katsastajankadulla. Sinikka ja Raimo Glad tutkivat myymälän huonekaluvalikoimaa lokakuun lopulla. Kuva: Sami Lettojärvi

Työn Paikka on valmentanut vuosittain noin 350 ihmistä.

– Tähän on laskettu kymmeniä sellaisia ihmisiä, jotka me palkkaamme Lahden kaupungille ja sijoitamme Työn Paikkaan, Lahden työllisyysasioiden päällikkö Sami Kuikka kertoo.

Työn Paikan loppuessa työvalmennusta lisätään esimerkiksi kaupungin ympäristöpajoissa.

– Volyymia pystytään kasvattamaan palkkaamalla pari-kolme valmentajaa ja ohjaamalla kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita pajalle.

Ympäristöpajat tekevät ympäristönhoidollisia töitä ja laavujen puuhuoltoa. Nastolan Turrantien pajalla on pienimuotoista kierrätysmyyntiä.

– Ympäristöpajojen myynti ei ole sellaista bisnestä, johon verottaja tai valtio puuttuisi.

Ympäristöpajoja on perustettu keskustaan, Liipolaan ja Mukkulaan.

– Toiminta on hallinnoltaan kevyttä ja suurelta osin seinätöntä. Pajan tuote on ihminen ja työllistämispolku eteenpäin. Asiakaskunta on samanlainen tai jopa hieman vaikeampi kuin Lahden Työn Paikalla, Kuikka toteaa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi