Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kuntien välinen muuttoliike vähensi Lahden väkilukua syyskuussa

Lahden väkiluku on laskussa. Kuva: Antti Sepponen

Lahden väkiluku on laskusuunnassa ja pienimmillään tämän vuoden aikana mitattuna. Syyskuun lopussa Lahdessa oli 120 015 asukasta, joka on 93 henkilöä vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Syyskuussa syntyneitä oli Lahdessa yhdeksän henkilöä vähemmän kuin kuolleita. Maahanmuutto kasvatti kuukauden aikana väkilukua 21 henkilöllä. Eniten laskua tuli kuntien välisestä muuttoliikkeestä, joka vähensi väkilukua 106 henkilöllä. Yhteensä muuttoliike vähensi väkilukua 85 henkilöllä.

Koko kuluvan vuoden aikana Lahden väkimäärä on kasvanut 64 asukkaalla ja viimeisen 12 kuukauden aikana 101 asukkaalla. Vuoden alusta maahanmuutto kasvatti lahtelaisväestöä 280 henkilöllä. Sen sijaan kuntien välinen muuttoliike vähensi väkilukua 11 asukkaalla. Syntyneitä Lahdessa on alkuvuoden aikana ollut 207 vähemmän kuin kuolleita.

Lue myös: Ulkomaalaisista toivotaan ratkaisua Lahden alueen työvoimapulaan, mutta: "Sellaista uraa, jota olin itselleni ajatellut, ei pysty toteuttamaan Suomessa"
 
Heidi Malin
heidi.malin@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi