Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Sitkeä testamenttiriita Asikkalassa – vaille perintöä jääneet ajoivat itse syytettä petoksesta leskeä vastaan

Testamentin edunsaajien ajama petossyyte leskeä vastaan kaatui käräjäoikeudessa. Kuva: Armi Salonen

Viisi vuotta sitten kuolleen asikkalalaisnaisen testamenttiasiaa on puitu käräjillä myös rikosasiana.

Rikosasia päätyi riita-asian tapaan lesken voitoksi.

Riita-asiassa oli kyse siitä, että testamentin edunsaajiksi nimetyt vaativat vahvistettavaksi, että testamentti on yhä voimassa.

Vastaajana olleen lesken mukaan nainen oli peruuttanut testamentin muuttuneen elämäntilanteensa vuoksi. Hän oli avioitunut itseään kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa.

Käräjäoikeus katsoi naisen peruuttaneen testamentin. Hovioikeus piti tuomion voimassa.

Leskeä epäiltiin törkeästä petoksesta, sillä erään henkilön mukaan leski olisi polttanut testamentin. Hän ehti kuolla ennen poliisitutkintaa. Syytettä ei nostettu.

Keskiviikkona leskeä vastaan sitten nostettiin syyte törkeästä petoksesta. Sitä ajoi osa testamentin alkuperäisistä edunsaajista eli naisen sukulainen ja yksi luontojärjestö.

Hei väittivät lesken polttaneen testamentin ja siten aiheuttaneen edunsaajilla 200 000 euron vahingon.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen näytön puutteessa. Väitetyllä testamentin polttamisella ei ollut todistajia, siitä oli ainoastaan kuulopuheita.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi