Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Maria Ruottinen sai vakituisen työpaikan ilman työhaastattelua – 4H-yhdistys on helpottanut nuorten lahtelaisten työllistymistä

Lahden 4H-yhdistys seuloo toimintansa piirissä olevista työvoimaa lahtelaisten pienyrittäjien palvelukseen. Silti yleistyvät päihdeongelmat jättävät monet työelämän ulkopuolelle.

Lahtelainen Maria Ruottinen sai vakituisen työn grillikioskilta 4H-yhdistyksen työllistämishankkeen kautta. Kuva: Juha Peurala

Mikä neuvoksi, kun moni nuori aikuinen tuskailee työnhaun parissa samalla kun pienyrittäjät eivät tunnu löytävän palkkalistoilleen toivotunlaisia tekijöitä?

Lahden 4H-yhdistyksessä havahduttiin reilu vuosi sitten siihen, että toisilleen sopivat työnantajat ja työnhakijat eivät helposti kohtaa. Yhdistys on toteuttanut viime elokuusta asti e.Työ-hanketta, jonka pääkohderyhmänä ovat 18–29-vuotiaat työttömät lahtelaiset.

Ajatus on, että 4H seuloo toimintansa pariin hakeutuneista henkilöistä yksilölliset vahvuudet esiin ja ohjaa heidät töihin paikallisiin pienyrityksiin, joita on ensimmäisen vuoden aikana ollut yhteistyökumppaneina parisenkymmentä.

– Jos työnhakija astelee työvoimatoimistoon, syntyy vain pieni kontakti, jossa katsotaan byrokratia kuntoon. Tavoitteenamme on päästä syvemmälle työnhakijoiden osaamiseen kiinni, kertoo Lahden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Petra Kerkkä.

Vuoden aikana hankkeeseen on osallistunut noin 110 pääosin alle 29-vuotiasta lahtelaista, joista työpaikan on saanut 64 prosenttia. Kerkän mukaan hankkeessa mukana olleiden keski-ikä on tähän mennessä ollut noin 22–23 vuotta.

Työllistymisen nopeus yllätti

Hankkeeseen osallistuneelle Maria Ruottiselle, 25, järjestyi vakituinen työpaikka lahtelaiselta grillikioskilta. Aiemmin 4H:n määräaikaisena Launeen perhepuisto -oppaana työskennellyt Ruottinen ehti olla ennen hankkeen alkua työttömänä noin kuukauden. Pian paikallinen grilliyrittäjä etsi työntekijää, ja Lahden 4H-yhdistys suositteli Ruottista.

– Tarvittiin henkilö, joka tulee ajoissa ja hoitaa hommat, Ruottinen sanoo. Hän kertoo yllättyneensä siitä, että työtä järjestyi nopealla aikatualulla.

– Työhaastattelua ei varsinaisesti ollut. Tapasimme pomoni kanssa 4H:n tiloissa, ja asia sovittiin siellä.

Ruottisen mukaan hänen työssään parasta on ihmisten kohtaaminen. Kuva: Juha Peurala

Omien vahvuuksien havainnointi monelle vaikeaa

Toiminnanjohtaja Kerkän mukaan moni töitä etsivä nuori epäilee tai ei tunnista omaa osaamistaan.

– Mietitään, että ikäni ei riitä tai että minulla ei ole mitä vaaditaan. Suomalaisella mentaliteetilla kerrotaan omat heikkoudet helpommin kuin vahvuudet, hän sanoo.

Kerkkä kokee, että 4H:n työntekijät oppivat tuntemaan esimerkiksi heille työkokeiluun valitut nuoret hyvin. Siten yhdistys voi palvella työvoimaa etsiviä yrittäjiä.

– Pystymme suosittelemaan työnantajalle selkä suorana, että ota tämä, hän sanoo.

Kerkän mukaan 4H:n rooli työllistäjien ja työtä hakevien välikappaleena on auttanut myös tasoittamaan työpaikkojen sukupuolijakaumia.

– On ollut tilanteita, että työnantaja ei ole ajatellut, että haettu työntekijä voisi olla toista sukupuolta. Helposti lähdetään etsimään esimerkiksi miesvaltaisille aloille pelkästään miehiä, vaikka naiset saattavat suoriutua jopa paremmin.

Päihdeongelma "räjähtänyt käsiin"

Vaikka hanke on ollut tähän mennessä onnistunut, kaikkia 4H ei voi auttaa. Kerkkä kertoo, että päihde- ja mielenterveysongelmat ovat tulleet valitettavan usein esiin työttömiä nuoria aikuisia kohdatessa.

– Tänä vuonna tilanne on vähän räjähtänyt käsiin. Moni nuori haluaa lopettaa päihteidenkäytön, mutta ei kykene siihen yksin, hän sanoo.

Aina yhdistyksen rahkeet eivät riitä kääntämään kelkkaa parempaan suuntaan.

– Olemme edelleen yhteydessä heihinkin, jotka ovat päihdeasioiden vuoksi tipahtaneet pois hankkeesta. Yritämme auttaa, mutta aina aika ei ole kypsä.

Työllistämishanke

e.Työ

Euroopan unionin sosiaalirahaston tukema e.Työ-hanke käynnistyi 1. elokuuta 2018 ja jatkuu ensi vuoden loppuun.

Tavoitteena on ohjata työttömiä lahtelaisia töiden tai opintojen pariin.

Hanketta toteuttaa Lahden 4H-yhdistys. Myös Lahden kaupunki on rahoittanut hanketta muutamalla tuhannella eurolla.

Hanke on suunnattu lahtelaisille alle 29-vuotiaille ja yli 54-vuotiaille työnhakijoille. Yli 54-vuotiaita osallistujia on ollut ensimmäisen vuoden aikana vain vähän, kymmenkunta noin 110 osallistujasta.

4H-yhdistys tarjoaa työnhakijoille esimerkiksi työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan paikkoja. Samalla yhdistys auttaa paikallisia yrityksiä löytämään työvoimaa asiakkaidensa keskuudesta.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi