Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Miksi Lahden valtuustoseminaareja pidetään Helsingissä?

Lahden valtuustoseminaari järjestettiin torstaina ja perjantaina hotelli Crowne Plazassa Helsingissä. Kuva: Vili Uuskallio

Lahden kaupunginvaltuuston kaksipäiväinen seminaari järjestettiin jälleen Helsingissä. Seminaaripaikkana oli hotelli Crowne Plaza, jossa myös Lahden ja Nastolan yhteisvaltuusto piti seminaaria keväällä 2015. Seminaareja on pidetty myös viereisessä Scandic Park -hotellissa.

Keväällä valtuusto matkusti seminaariin Jyväskylään. Vuonna 2017 kokoonnuttiin Vantaalla. Päijät-Hämeessä Lahden valtuustoseminaareja on pidetty Pajulahdessa ja Heinolan Vierumäellä.

Miksi valtuustoseminaareja on järjestetty usein varsinkin Helsingissä, valtuuston puheenjohtaja Hannu Rahkonen (kok.)?

– Varmaan syynä on se, että etäisyydet ovat lyhyet ja täältä löytyy sopivat tilat. Toinen juttu on, että kun tullaan Helsinkiin, täällä valtuutetut pysyvät paikallaan, eivätkä lähde päivän aikana hoitamaan asioitaan.

– Pajulahdesta ja Vierumäeltä helposti lähdetään hoitamaan työasioita.

Valtuustoseminaarin ohjelmaan kuuluu illallinen, jonka yhteydessä oli kuultu tällä kerralla muun muassa lauluesityksiä.

– Iltaohjelmalla on oma merkityksensä. Silloin eri ryhmien ihmiset ovat keskenään tekemisissä.

Torstai-iltana oli nähtävissä rentoa menoa ja välillä jopa hauskaakin. Se on miellyttävä ilmapiiri työskennellä.

Crowne Plazassa järjestetyn seminaarin matkakustannukset olivat 32 000 euroa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi