Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Vellamo-tunnus levisi Lahden kauppahalliin – myyjät merkkaavat paikalliset tuotteet pahvisilla kylteillä

Vuorisen lihakaupan Jarkko Laaksonen asetteli jo torstaina lähiruokakylttejä tuotteiden viereen. Kuva: Chimene Bavard

Lahden kauppahallista on tullut Suomen ensimmäinen kauppapaikka, jossa asiakas voi ostaa maakunnan lähiruokabrändillä merkittyjä tuotteita.

Kauppahallin kaikki kahdeksan toimijaa lähtivät uudistukseen innolla mukaan. Idean yhteistyössä kehitelleet Päijät-Hämeen liiton edustajat ja Päijät-Hämeen keittiömestarit jakoivat torstaina kauppahallin väelle pahvisia kylttejä ja lappuja, joilla he voivat kertoa asiakkaille paikallisista lähiruokatuotteista.

– Meillä on ollut jo 13 vuotta käytössä ainutlaatuinen lähiruokaan perustuva Vellamomenu ravintoloissa. Keittiömestareiden suunnalta tuli idea, että tätä voisi laajentaa muualle. Kauppahalli on luontevin paikka, sillä täällä on myyty lähiruokaa  jo lähes sata vuotta, Eija Säynätmäki Päijät-Hämeen liitosta perustelee.

– Kauppahalli on ehdottomasti perinne, jota haluamme kannattaa, Päijät-Hämeen keittiömestareiden sihteeri Jukka Turta jatkaa.

Paikallisuus ja tarinat kiinnostavat

Tuotteen vieressä oleva Vellamo-kyltti tarkoittaa paikallista lähiruokaa. Tuotteen tulee täyttää lähiraaka-aineelle asetetut vaatimukset ja alkuperän on oltava jäljitettävissä. Vellamo-tuote ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ruokaa omasta maakunnasta.

– Emme ole laittaneet mitään kilometrirajoja. Tietyt normit pitää täyttyä, Turta sanoo.

Brändin tavoitteena on Vellamomenun tavoin laadukkaiden paikallisten lähiraaka-aineiden käytön edistäminen. Päijät-Hämeelle ominaisimpia raaka-aineita ovat muun muassa vilja, kala, liha, marjat, kasvikset ja sienet.

– Paikallisuus ja lähellä tuotetut raaka-aineet ja ruoka ovat nyt suositumpia kuin koskaan. Kuluttajat ovat entistä tietoisempia ruuan alkuperästä. Tämä palvelee heitä erinomaisesti, Säynätmäki sanoo.

– Ruokaan liittyy myös paljon tarinallisuutta. Se tuo lisäarvoa, jonka takia jotkut ovat valmiita matkustamaan pitkiäkin matkoja, Turta tietää.

Ensimmäisinä kyltteihin pääsivät käsiksi Vuorisen lihakaupan Jarkko Laaksonen ja Salpausselän kalan Ari Seppälä. Ensimmäinen rustasi lappuun naudan alkuperän ja jälkimmäinen muikkujen kotijärven eli Päijänteen.

Chiméne Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi