Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hollolan talous sakkaa, mutta verot pysyvät ennallaan – "Totta kai tilanne herättää huolta"

Hollolan talous painuu tilinpäätösennusteen perusteella kuluvana vuonna lähes 4 miljoonaa euroa miinukselle.

Vaikka Hollolan tulos on painumassa pakkaselle tänä ja ensi vuonna, ei veroihin aiota koskea, sanoo Hollolan valtuuston puheenjohtaja Jarkko Niemi (sd.). Kuva: Juha Tanhua

Hollolan tulos on painumassa pakkaselle niin tänä kuin ensi vuonna, mutta veronkorotuksia valtuusto ei kuitenkaan aio ainakaan ensi vuodelle tehdä, kertoo valtuuston puheenjohtaja Jarkko Niemi (sd.).

Hollolan valtuusto keskusteli kunnan taloustilanteesta torstaina järjestetyssä valtuustoseminaarissa.

Hollolan talous painuu tilinpäätösennusteen perusteella kuluvana vuonna 3,9 miljoonaa euroa miinukselle.

Taloustilannetta painaa verotulojen heikko kasvu, joka johtuu muun muassa valtion verotuksen muutoksista. Verotulot ovat kehittyneet Hollolassa viime vuosina heikosti. Verotulot vuonna 2014 ja vuonna 2018 ovat olleet samalla tasolla eli verotulojen kehitys ei ole seurannut menokasvua. Samaan aikaan sote-menot ovat kasvaneet ja ikääntymisen vaikutukset kasvattavat sote-menoja entisestään.

Vuodelle 2020 verorahoitukseen odotetaan yli seitsemän miljoonan euron kasvua. Tästä huolimatta ensi vuoden talousarvio on painumassa yli kolme miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

– Totta kai tilanne herättää huolta, mutta toisaalta ei meillä ole radikaaleja keinoja, joilla saisimme tuloksen väkisin nollaan tai plussalle. Veronkorotusasia käsiteltiin, mutta korotusten kannatus on niin vähäistä, ettei siihen olla menossa.

Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen esittelee ensi vuoden budjettiehdotuksensa loka-marraskuun taitteessa. Valtuusto päättää tulevan vuoden talousarviosta joulukuussa.

Lue myös: Oppilaskato sulkee Päijät-Hämeen kouluja 2020-luvulla –  "Tämä on aika raaka testi monille alueille"
 
Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi