Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Apulaisoikeusasiamies: Hykyn hankintapäätöksestä viestittiin asianmukaisesti

Hyvinvointiyhtymä on menetellyt lainmukaisesti julkistaessaan konsulttipalvelua koskevan hankintapäätöksen ja siihen liittyvän muutoksenhakuohjeen, toteaa apulaisoikeusasiamies tuoreessa ratkaisussaan asiasta tehtyyn kanteluun.

Asiasta oli kannellut apulaisoikeusasiamiehelle lahtelainen Seppo Korhonen. Korhonen on kaupunginvaltuutettu, joka edustaa Asukkaiden Lahti -valtuustoryhmää. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tiedotteen mukaan kantelun tehnyt kuntalainen koki, ettei ollut saanut riittävää tietoa yhtymän hankintapäätöksestä ja sen muutoksenhausta.

Yhtymä kertoo julkaisseensa hankintapäätöksen elokuussa kuntalain edellyttämällä tavalla yleisessä tietoverkossa eli omilla internetsivuillaan. Hyvinvointiyhtymä kertoo neuvoneensa kantelun tehneelle sähköpostitse syyskuussa, mistä päätös ja sitä koskeva ohje oikaisuvaatimuksen tekoon löytyy. Se kertoo, että myöhemmin asiakirjat lähetettiin hänelle henkilökohtaiseen sähköpostiin. Apulaisoikeusasiamies totesi kuntayhtymän hoitaneen velvollisuutensa kuten kuuluukin.

Apulaisoikeusasiamies kehotti ratkaisussaan yhtymää täsmentämään oikaisuvaatimusohjetta niin, että kuntalaisen katsotaan saaneen asia tiedoksi seitsemän päivää sen jälkeen, kun päätös on julkaistu verkkosivuilla.

Lue myös: Hyvinvointiyhtymän hallitus hyväksyi yt-neuvottelutuloksen - esitys sellaisenaan läpi, taustalla edelleen heikentynyt tulosennuste
 
Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi