Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hovioikeus luotti päiväkirjamerkintöihin ja hylkäsi tytön koskettelusta tuomitun lahtelaismiehen valituksen

Hovioikeus määräsi seksuaalirikoksen uhrille suuremmat korvaukset kuin käräjäoikeus oli tehnyt. Kuva: Sami Lettojärvi

Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt vuonna 1980 syntyneen lahtelaisen miehen valituksen, joka koski hänen saamaansa 10 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies oli kosketellut tekoaikaan 14-vuotiasta tyttöä muun muassa uimahallissa sen sulkemisajan jälkeen sekä toistuvasti udellut tytön alusvaatteista ja vartalosta tavalla, joka osoitti, että kysymyksillä oli ollut seksuaalinen tarkoitus.

Tyttö oli kirjannut päiväkirjaansa pitävänsä kysymyksiä outoina ja nolostuttavina.

Esitutkinnassa tyttöä oli kuultu siten, että haastattelija oli ottanut esille päiväkirjassa kuvattuja tapahtumia ennen kuin lapsi oli itse niistä kertonut.

Hovioikeuden mielestä tämä ei kuitenkaan heikentänyt syytteen puolesta puhuvaa näyttöä. Syyte oli perustunut tytön päiväkirjamerkintöihin, joihin kukaan ulkopuolinen ei ollut voinut vaikuttaa. Poliisi oli saanut päiväkirjan tytön vanhemmalta.

Käräjäoikeus oli velvoittanut vastaajan maksamaan tytölle kärsimyskorvausta 3 200 euroa, mutta hylännyt vaatimuksen tilapäisen haitan korvaamisesta.

Vastavalituksessaan tyttö toisti 7 000 euron vaatimuksen. Hovioikeus määräsi korvaukseksi 4 000 euroa.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi