Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Raadellun villakoiran lahtelainen omistaja pettyi: koirien hyökkäyksessä ei ole syytä epäillä rikosta

Rikoslain määritelmä eläimen vartioimatta jättämisestä on aiheuttanut pettymyksen lahtelaiselle koiranomistajalle.

Kuvassa oleva 7-vuotias Toy-villakoira Viljo kuoli kesäkuussa Lahdessa kahden suurikokoisen koiran hyökättyä sen kimppuun.

Lahtelainen entinen koiranomistaja on törmännyt rikoslaissa porsaanreikään.

Omistajaltaan karanneet kaksi suurikokoista koiraa raatelivat kesäkuussa hengiltä pikkukoiran. Paikalle tullut poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen.

Tapausta tutkittiin eläimen vartioimatta jättämisenä. Poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa ei käynnistetty.

Rikoslain mukaan eläimen vartioimatta jättämisessä on kyse ihmiselle vaarallisesta eläimestä. Jos koira iskee hampaansa toiseen eläimeen, tämän rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.

Koiransa menettänyt nainen kummeksuu lakia ja on pettynyt.

– Epäoikeudenmukaista. Laissa ei puhuta edes vahingonkorvauksesta.

Lue myös: Koiran ampuminen Lahdessa kuohuttaa somessa - poliisin mukaan koira oli purrut kahta ihmistä, toinen vietiin sairaalahoitoon
 

Poliisi on todennut, että koiranomistajat voisivat sopia asian keskenään tai nainen voi nostaa vahingonkorvauskanteen.

– Jos minun koirani tekisi toiselle pahaa, tekisin kaikkeni korvatakseni vahingon. Nyt toinen osapuoli ei osoittanut minkäänlaisia sympatioita.

Tapahtunut on puhututtanut koirapiireissä. Naisen mukaan ihmiset luulevat, että hyökkääjäkoirat on otettu pois omistajaltaan.

Esimerkiksi valvontaeläinlääkäri ei voi puuttua tilanteeseen, jossa koirat purevat toisiaan. Valvontaeläinlääkäri voi ottaa koiran pois omistajaltaan vain jos koira on niin heikko, että se on lopetettava, tai jos omistaja on niin sairas, ettei hän kykene huolehtimaan koirastaan.

Koiran menetys oli naiselle traumaattinen kokemus. Hän oli sen takia kaksi viikkoa sairauslomalla.

– Kun tulee isoja koiria vastaan, siirryn kadun toiselle puolelle.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi