Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hollolalaisesta Sanna Suokkaasta tuli yhdessä yössä nuori leski ja yksinhuoltaja – läheiset ja vertaistukiryhmä pitivät surevan elämässä kiinni

Suokkaan 37-vuotias mies kuoli yllättäen seitsemän vuotta sitten. "Ottaisin hänet takaisin koska tahansa, jos saisin", Suokas sanoo.

Hollolalainen Sanna Suokas jäi leskeksi seitsemän vuotta sitten, 36-vuotiaana. Hän odotti tuolloin nyt 6-vuotiasta poikaansa. Suokas auttaa muita leskiä Suomen Nuoret Lesket ry:n Lahden vertaistukiryhmässä. Kuva: Juha Peurala

Lasta oli yritetty pitkään, joten kun se ilmoitti tulostaan, alkoi Sanna Suokkaan elämän onnellisin kesä. Suokas oli pitänyt yhtä miehensä kanssa lähes 14 vuotta, oli rakennettu talkoilla omakotitalo Hollolan Kukkilaan ja ehditty ottaa kai tuhansia valokuvia yhteisiltä reissuilta.

Suokas oli kolmannella kuulla raskaana, kun mies herätti hänet yöllä ja valitteli huonoa oloa. Jo kohta mies oli tajuton, Suokas soittamassa hätänumeroon ja elvyttämässä miestään hätäkeskuksen ohjeilla.

Sinä elokuisena yönä seitsemän vuotta sitten Suokkaan mies kuoli sydänkohtaukseen.

– Se tuli täytenä yllätyksenä, shokkina. Ei kukaan olisi uskonut, että niin voi käydä. Juha oli himourheilija ja maratonejakin juossut, vasta 37-vuotias mies. Jälkikäteen selvisi, että Juhan sydämessä oli rakenteellista vikaa, Suokas kertoo.

Suokas vetää hetken henkeä.

– Ottaisin hänet takaisin koska tahansa, jos saisin. Rakastan häntä edelleen. Ei surusta pääse koskaan, mutta nyt olen jo oppinut hyväksymään, että me olemme perhe, poikani Toivo ja minä. Enää en ajattele, että perhe on jotenkin viallinen, kun yksi puuttuu. Meillä on ollut kaksi viime vuotta ihan hirmuisen kivaa kaksistaan. Kaipuu ei enää kilju koko ajan.

"Tämä lapsi on ensimmäiseni ja viimeiseni"

Aluksi Suokas selvisi eteenpäin vain tunnin kerrallaan. Hän jäi heti pois töistä – ajatuskin muiden ihmisten kohtaamisesta puistatti. Hänen vanhempansa tulivat Porista asumaan Suokkaan luokse ja auttamaan arjessa. Välillä yksi hyvistä ystävistä nukkui Suokkaan kotona, koska häntä ei uskallettu jättää yksin.

Tajuntaan jysähti nopeasti ajatus: tämä lapsi on sitten ensimmäiseni ja viimeiseni, eikä lapselle synny mitään omia muistoja isästään. Suokas kävi läpi myös itsesyytöksiä – olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisiko minun pitänyt huomata, että jokin on vialla?

– Suoritin kaiken pakollisen tehokkaasti. Hautajaiset, perunkirjoituksen. Mutta kaikki muu tuntui ihan hirveän vaikealta. Raskaus väsytti, perheiden näkeminen ahdisti, en pystynyt käymään synnytysvalmennuksessa. En kestänyt nähdä niitä hitsin happy familyjä. Ja olin ihan varma, että saan keskenmenon.

"Olin äitikuplassa, enkä puhunut leskeydestä mitään"

Ensimmäisessä vuodessa miehen kuoleman jälkeen on mustia aukkoja – tapahtumia, joista Suokas ei muista mitään. Synnytykseen tuli mukaan hänen äitinsä.

– En tiedä, miten sairaalassa saatiin se järjestettyä, mutta pyysin yksityishuonetta, ja sain sen. Ajatus siitä, että olisin joutunut vauvan kanssa ryhmähuoneeseen, jossa ravaa onnellisia isiä, oli minulle yksinkertaisesti liikaa.

Synnytys oli rankka. Suokas kertoo murjaisseensa jo synnytyssairaalassa, että onneksi tätä ei tarvitse tehdä uudestaan.

Mustia aukkoja kuvastaa sekin, ettei Suokas muista, koska hänen äitinsä muutti takaisin Poriin.

Suokas hakeutui äiti-lapsi-ryhmään, jossa puhuttiin vain vauva-arjesta.

– Olin siellä äitikuplassa. En puhunut kenellekään leskeydestäni. Siellä olin vain yksi äideistä.

Suokkaan ystäväpiiri meni uusiksi. Oli läheisiäkin ihmisiä, jotka eivät osanneet kohdata Suokasta ja hänen suruaan. Yhteys heihin katkesi. Muutama vanha sydänystävä jäi ja uusia tuli tuki- ja äitilapsiryhmien kautta.

Suokas kertoo saaneensa paljon tukea myös miehensä suvulta.

– Mieheni puolen suku, hänen vanhempansa sekä miehen ystävät jäivät tuekseni. On tyypillisempää, että lapsi menettää yhteyden isänsä isovanhempiin, jos lapsen isä kuolee. Juhan vanhemmat asuvat lähistöllä, he ovat olleet tukena alusta asti aina näihin päiviin. Ja Juhan paras kaveri on Toivon kummi.

Suokkaan omat vanhemmat olivat jopa valmiita muuttamaan Lahteen ollakseen lähempänä, mutta Suokas ei halunnut heidän joutuvan luopumaan ystävä- ja tuttavapiiristään Porissa.

– Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni kaikesta tuesta ja avusta.

"Raskaus oli minulle syy jatkaa eteenpäin surun keskellä. Oli pakko jaksaa, lapsen takia. Pakko syödä, pakko elää. Aloin kutsua Toivoa Toivoksi jo ennen kuin tiesin hänen sukupuoltaan. Hän oli meidän toivomme, ja on sitä edelleen", nuorena leskeksi jäänyt Sanna Suokas kertoo. Kuva: Juha Peurala

Vertaistukiryhmässä itku ja nauru vuorottelevat

Se, miten puolison kuoleman kokee, on Suokkaan mukaan yksilöllistä. Joku hakee lohtua uusista ihmisistä, toinen ei pysty puhumaan tuskastaan yhtään. Suokas selvisi puhumalla.

Suokas hakeutui Lahden seudun kriisikeskukseen, pääsi neuvolan kautta psykologille ja meni kuukausi miehensä kuoleman jälkeen mukaan Suomen Nuoret Lesket ry:n Lahden vertaistukiryhmään.

– Kävin psykologilla varmaan kaksi vuotta. Muutenkin puhuin Juhan kuolemasta paljon. Vertaistukiryhmästä sain todella tärkeää tukea, koska he tietävät, mitä olen kokenut. Ei psykologikaan voi ymmärtää sitä kuten muut lesket. On ihanaa, kun ei tarvitse selitellä, mitä käyn läpi.

Vertaistukiryhmässä lentää myös musta huumori.

– Itkemme ja nauramme siellä vuorotellen. Mutta jos tulee uusia leskiä mukaan ryhmään, kerromme kaikki omat tarinamme ja kuuntelemme, millaista tukea tulokas tarvitsee.

Suokas kertoo, että Lahden vertaistukiryhmän toiminta oli jo loppua, kun ryhmän vetäjä lopetti viime vuodenvaihteessa.

– En itsekään enää tarvitsisi ryhmää kuten aluksi, mutta haluan olla mukana toiminnassa, jotta se jatkuu. Siksi ilmoittauduin yhdeksi vetäjäksi kahden muun lesken kanssa. Olemme saaneet itse ryhmältä niin paljon, että tuntuisi kauhealta antaa toiminnan lopahtaa.

Suomen Nuoret Lesket ry täyttää tänä syksynä 10 vuotta. Juhlan kunniaksi kakkua tarjoiltiin Lahden vertaistukiryhmän kokouksessa sunnuntaina. Ryhmä kokoontuu kerran kuussa ja tarpeen mukaan. Joskus käydään yhdessä makkaranpaistoretkellä tai ravintolassa syömässä. Kuva: Juha Peurala

Käsillä tekeminen oli yksi keino käsitellä surua

Kodissa on siellä täällä esillä Suokkaan tekemiä kauniita savitöitä. Hän teki niitä jo ennen miehensä kuolemaa, mutta varsinkin sen jälkeen. Suokas teki kastemaljan ja pariskunnan, joka seisoo yhä vierekkäin yläkerran lipaston päällä. Mieshahmo on hyvin pitkä, naisella on pyöreä vauvamaha.

– Juha oli yli kaksimetrinen. Tummat hiukset ja siniset silmät, ne silmät tai tuo yhdistelmä minut aikoinaan hurmasi. Tapasimme opiskellessamme Lahden ammattikorkeakoulussa, Juha veti valokuvakurssia, ja minä menin sinne oppilaaksi. Pyysin häntä sitten treffeille, ja siitä se lähti.

Suokas sanoo saven muokkaamisen olleen yksi tapa käsitellä surua. Miehensä kuoleman jälkeen Suokas puhui itsensä Wellamon kurssille, vaikkei ollut ilmoittautunut mukaan.

– Sanoin, että nyt please hoitakaa minut sinne jotenkin, minun on ihan pakko päästä mukaan.

Musiikkia hän ei pystynyt ensin kuuntelemaan ollenkaan. Iskelmien sanat sattuivat liikaa.

– Nykyään haluan kuunnella nimenomaan suomeksi laulettua musiikkia, ja jos on oikein sopiva biisi, itken koko matkan töihin, jos siltä tuntuu.

"Kuulin itse aikoinaan nuorten leskien tukiyhdistyksestä papilta. Uudemmat Lahden vertaistukiryhmän jäsenet ovat sanoneet, että heille kerrottiin tästä toiminnasta maistraatissa. Hienoa, että siellä on oltu näin valveutuneita", Sanna Suokas sanoo. Hän on yksi kolmesta Lahden tukiryhmän vertaishenkilöstä. Kuva: Juha Peurala

Menetys muutti arvomaailman

Kun kumppani on poissa, läheisyyden kaipuu on kovaa. Suokas sanoo, ettei silti voinut ensimmäisiin vuosiin edes ajatella, että seurustelisi jonkun kanssa. Treffailemaankin hän sanoo lähteneensä "liian pian".

Nyt kun vuosia on kulunut jo enemmän, Suokas sanoo olevansa aidosti valmis uuteen parisuhteeseen. Hän on tapaillut uusia ihmisiä, mutta leskeys ja lapsi ovat joillekin kandidaateille liikaa.

– Se vaatii todella hyvän itsetunnon, että hyväksyy, että puhun Juhasta edelleen lämpimästi. Rakkauteni häntä kohtaan ei kuollut, vaikka hän ei ole fyysisesti täällä.

Suokas ja nyt 6-vuotias Toivo asuvat edelleen siinä talossa, jonka Suokas ja hänen miehensä yhdessä rakensivat. Vaikka joka nurkka muistuttaakin miehestä, Suokas ajattelee asiaa käytännön kannalta. Koti on tuttu ja turvallinen.

Toivon isän kuva on esillä olohuoneessa, ja valokuvia äidin ja isän yhteisiltä reissuilta katsotaan usein. Suokkaan puhe keskeytyy hetkeksi, kun huomaamme Toivon seisovan hiljaa portaiden yläpäässä.

– Kuolema on Toivolle hyvin tuttu puheenaihe, olemme avoimesti jutelleet asiasta. Siinä mielessä meillä ei ole salaisuuksia. Olen ottanut Toivon välillä mukaan myös Nuoret Lesket ry:n perheleireille, joita suosittelen leskille lämpimästi. Siellä on ohjelmaa myös lapsille, kunkin ikäryhmän tason mukaan, ja lapset saavat tavata samassa tilanteessa olevia lapsia, Suokas kertoo.

Hän lisää, että kun on viikonlopun ajan puhunut ja itkenyt muiden leskien kanssa, on todella puhdistunut olo. Suokas on sitä mieltä, että jollakin tavalla suru pitää joka tapauksessa käsitellä.

– Kokemus muutti minua ihmisenä. Juhan kuoleman jälkeen oma arvomaailmani muuttui. Tiedän, mikä on oikeasti tärkeää, perhe ja ystävät. Nautin pienistä asioista, ja minulla on kova halu elää ja nauttia siitä. Huomisesta ei kukaan tiedä.

Toivon pitäisi ehtiä kaverin synttäreille, mutta puhelias poika haluaa ensin esitellä rakentamaansa junarataa ja moottoria, jonka suuttimet on tehty kivennäisvesipulloista.

– Tällainen Toivo on, heti kaikkien kaveri. Perinyt ilmeisesti isänsä karjalaisen veren.

Suomen Nuoret Lesket ry

Tukitoimintaa työikäisille

Vuonna 2009 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton vertaistukiyhdistys työikäisille leskille ja leskiperheille. Avoin kaikille leskeytyneille puolison kuolinsyystä, parisuhteen muodosta tai perhetilanteesta riippumatta.

Vuoden 2018 lopussa jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli 676.

Vertaistukiryhmiä toimii 16 paikkakunnalla. Yksi ryhmä toteutettiin netissä Skypen kautta. Vertaistukiryhmiin saa mennä, vaikkei olisi Nuoret Lesket ry:n jäsen.

Lahden vertaistukiryhmään kuuluu noin 20 henkeä, joista alle 10 käy aktiivisesti kerran kuussa pidettävissä kokoontumisissa.

Lahden tukiryhmän seuraava kokoontuminen on Launeen kirkolla sunnuntaina 13.10. kello 14.30–16.30.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi