Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Päijäthämäläinen joukkue jahtasi marjastuksen MM-voittoa poimurit tanassa - saalis riitti hopeasijaan

Marjastuksen MM-kisan yhteissaalis oli lähes 250 kiloa. Kuva: Marko Kauko

Koska Suomi on lukuisien kilpailutapahtumien maa, MM-mestaruudesta kamppaillaan myös marjanpoiminnassa.

Marjastuksen maailmanmestaruus ratkottiin lauantaina Suomussalmella. Mukana oli myös yksi päijäthämäläinen joukkue, Jallin Pojat. Lahdesta, Kärkölästä ja Hämeenkoskelta marjajahtiin lähteneet Erkki Jalli, Keijo Jalli ja Pauli Jalli ottivat hopeasijan joukkueittain käydyssä poimurisarjassa. Saalis oli 15,3 kiloa.

Sarjan voittajajoukkue Ämmän Betoni Suomussalmelta keräsi puolukkaa 27,3 kiloa.

MM-kisojen osallistujat poimivat puolukkaa tunnin ajan. Tänä vuonna puolukkaa oli hyvin, ja marja oli hyvälaatuista. Kisojen yhteissaalis oli lähes 250 kiloa, kisajärjestäjä kertoo tiedotteessa.

Ennätyksellistä kilomäärää ei kuitenkaan hätyytelty. Vuonna 2007 tunnin aikana kerättiin kisassa peräti 938 kiloa puolukkaa. Viime vuonna saalis oli vain 40,7 kiloa.

MM-kisoissa oli omat sarjat poimurilla kerääville, käsin poimiville ja haravaa käyttäville. Aikuisille oli sekä joukkue- että henkilökohtaiset sarjat, ja lapset ja nuoret kilpailivat omissa joukkuesarjoissaan.

Kisan ideana on innostaa suomalaisia liikkumaan metsässä. Tapahtuman järjestävät Arktiset Aromit ry ja Suomussalmen kunta.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi