Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Poliisi otti Lahdessa United Brotherhoodin lujaan otteeseen – kaltereiden takana jo yli puolet jengin jäsenistä

Rikollisjärjestöksi arvioitu United Brotherhood on joutunut puolustuskannalle myös Lahdessa, jossa jengin ja siihen kuuluvan Bad Union -alajärjestön jäseniä on otettu kiinni epäiltyinä vakavista rikoksista. Kuinka tuntuva tai pysyvä vaikutus viranomaisten iskuilla on UB:n toimintaan?

Poliisi on takavarikoinut UB:n jäsenten jäljiltä useista eri paikoista aseita ja aseiden osia. Muun muassa rynnäkkökiväärin lipas jäi kotietsinnässä viranomaisten haltuun. Kuva: Poliisi

Rikollisjärjestönä pidetyn United Brotherhoodin (UB) toimintaan on Lahdessa isketty raskaalla kädellä. Suurin osa järjestön jäsenistöstä on tällä hetkellä viranomaisten huostassa. Tosin tilanne voi muuttua päivittäin.

UB:llä ja sen alajärjestöllä Bad Unionilla on riveissään yhteensä noin 20 miestä. Heistä 12 on tällä hetkellä kiinniotettuina, tutkintavankeina tai suorittamassa vankeustuomiota. Luku perustuu poliisin torstaina antamiin tietoihin, ja se on voinut muuttua tutkintatoimien edetessä.

Kiinniotettuja sekä tutkintavankeudessa olevia epäillään lähinnä törkeistä huumausainerikoksista ja niihin liittyvistä muista laittomuuksista. Poliisioperaatio Lahdessa on osa ympäri maata toteutettua viranomaisiskua UB:tä vastaan.

Lahdessa kiinniotot tehtiin pitkän seurannan jälkeen. Vuonna 2013 poliisi otti UB:n paikallisosaston tähtäimeensä entistäkin tarkemmin, kun virkavalta teki huomattavan suuren asetakavarikon. Maanlaajuinen viranomaisyhteistyö käynnistyi, ja Lahdessa edettiin seurannasta käytännön toimiin.

– Viisitoista kuukautta on tehty töitä laajalla rintamalla, sanoo rikostarkastaja Ari Lahtela keskusrikospoliisista.

Työ on kantanut hedelmää. United Brotherhood sai Lahden seudulla valtakunnallista julkisuutta, kun lainvalvojien haltuun jäi helmikuussa yli 2,3 miljoonan euron arvoinen ekstaasilasti. Jutussa tuomittiin 30-vuotias lahtelaismies yli kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Mies oli UB:n alaorganisaation Bad Unionin tuore jäsen.

Tuntuva isku

UB:n toiminnalle Päijät-Hämeessä on poliisin mukaan aiheutettu jo merkittävää haittaa. Ari Lahtela on varovainen arvioissaan, kuinka tehokkaasti vastapuolta on kyetty vahingoittamaan Lahdessa.

– Emme halua paukutella henkseleitä. Me näemme vasta pitemmällä aikavälillä, mikä se vaikuttavuus viranomaistoiminnassa on.

Takaiskua korostaa, että Lahden osasto menetti Hollolan Kalliolassa Selontiellä sijainneet toimitilansa. Lahtela kiittää vuokranantajan tekemää ratkaisua ja sanoo poliisin pyrkivän siihen, ettei jengejä pesiytyisi muuallekaan.

– Niistä harvoin on suurta haittaa ympäristölle, mutta ei se kivannäköistä meininkiä silti ole.

UB:n kokoontumistilojen lähistöllä päivittäin työskentelevä lahtelaismies kertoo, ettei kiinteistöllä yleensä ollut liikettä.

– Moottoripyöriä siinä on näkynyt ja joitakin ihmisiä liikkunut.

Kuva: Anssi Hietamaa

Arvostettu ryhmä

Viranomaisten mukaan United Brotherhoodin Lahden osasto nauttii maanlaajuista arvostusta koko järjestössä. Osastoon kuuluu henkilöitä, jotka ovat antaneet osaamisestaan vakuuttavan näytön. Heitä täydentää myötävaikuttajien joukko, joka koostuu jengiläisten kokeneista luottomiehistä.

Poliisin arvion mukaan kaupungin huumekauppa on miltei yksinoikeudella UB:n ja sen liittolaisten käsissä.

– On muitakin toimijoita, mutta niiden on vaikea toimia, arvioi Ari Lahtela.

Aseita jengiläisiltä on löytynyt usein. Yleensä ne jäävät virkavallan haaviin kerhotiloista, liivimiesten kotoa tai liikenteessä. Viimeksi mainitussa tapauksessa on kyse siitä, että poliisipartio on pysäyttänyt holtittomasti kaahaavan jengiläisen.

– He ajavat aivan järjetöntä vauhtia. Kun poliisipartio pysäyttää auton, sieltä löytyy aseita sekä huumeita ja kaverit ovat kamoissaan (huumeen vaikutuksen alaisia).

Värit vaihtuvat?

Hämeen poliisilaitoksen rikosylikomisario Pälvi Suokas pitää mahdollisena, että UB:tä kohdannut vastoinkäyminen voi houkutella jengin jäseniä vaihtamaan värejä. Suokkaan mukaan yksi mahdollinen vaihtoehto on Hells Angels MC.

– Yhteistyö Helvetin enkeleiden kanssa on ollut näkyvää.

Lahden UB:n ja sen alajärjestön miesten tekemisiä puidaan aikanaan oikeudessa siltä osin kuin todisteet rikoksista riittävät syytteen nostamiseen.

Syyttäjälle tehtävä ei ole helppo. Kaikkien jengien toimintatapoihin kuuluu näet täydellinen vaikeneminen esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Jäljet osataan toki peittää jo aiemminkin.

– Rikoksen tekeminen pystytään alun perin suunnittelemaan siten, että asian selvittäminen on mahdollisimman vaikeaa, luonnehtii kihlakunnansyyttäjä Timo Honkahuhta Salpausselän syyttäjänvirastosta.

Ammattikonnien tekemisiä selvitetäänkin pitkälti teknisin keinoin, kuten telekuuntelulla tai seuraamalla epäiltyjen muita yhteydenottoja mahdollisiin yhteistyökumppaneihin.

Rikollisuus koskettaa monia

Harva lahtelainen on muuten kuin työnsä puolesta henkilökohtaisesti tekemisissä United Brotherhoodin kanssa. Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Ari Lahtela kuitenkin painottaa, että järjestäytynyt rikollisuus ei ole jotain, joka elää omassa maailmassaan. Huumekauppa poikii kansalaisiin kohdistuvia rikoksia, kun päihteiden käyttöä rahoitetaan anastamalla esimerkiksi puhelimia ja polkupyöriä.

Lahtela ampuu myös alas kuvitelmat huumekaupan tuottoisuudesta. Hänen mukaansa rikkaus kasautuu pyramidihuijauksen tapaan organisaation huipulle, kun taas pienemmille tekijöille jää lähinnä murusia.

– Heillä on komea auto alla ja kello kädessä. Siinä kaikki.

ESS ei tavoittanut United Brotherhoodista ketään kommentoimaan poliisin arvioita järjestön toiminnan rikollisuudesta.

Jengimaailma

UB antaa toisen kuvan itsestään

United Brotherhood-järjestö kiistää olevansa rikollinen organisaatio, vaikka toiminnassa onkin mukana rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä.

Kotisivuillaan UB luokittelee itsensä veljeskunnaksi, joka auttaa vankilassa olevia ja vankilasta vapautuneita henkilöitä.

UB:n mukaan järjestöön kuuluu niitäkin, joilla ei ole lainkaan rikostaustaa.

UB käyttää itsestään nimitystä kerho eikä jengi. Organisaation jäsenten vahva yhteenkuuluvuus ja jäsenyys veljeskunnassa on koko toiminnan idea.

Nahkaliivit ovat symbolina veljeydestä ja toisten puolesta uhrautumisesta.

United Brotherhood ei ole moottoripyöräkerho.

Petri Koivisto
petri.koivisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi