Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Ismo Jokisen mato-onkeen tarrasi yllätyssaalis Heinolassa

Ismo Jokinen sai mato-ongella reilun kokoisen suutarin. Kokoa vonkaleella oli 42 senttiä ja 1,25 kiloa. Kuva: Ismo Jokinen

Myrskyläläinen vapaa-ajan kalastaja Ismo Jokinen koki melkoisen yllätyksen keskiviikkona, kun hänen mato-onkeensa tarttui isokokoinen suutari. Saalis tuli Heinolan Konniveden Viikinlahdelta.

– Olin menossa aamulla rapumerroille ja ajattelin, että laitanpa muutaman mato-ongen veteen siinä samalla. Yhteen mato-onkeen laitoin vähän isomman koukun ja useamman reilumman kokoisen madon. Saman tien kun olin heittänyt syötin veteen, kala nappasi kiinni.

Suutari laittoi hanttiin

Saalis pisti hanttiin oikein tosissaan. Jokisen uuden mato-ongen lasikuituvapa taipui kaarelle ja hyvä ettei katkennut.

– Huomasin heti, että nyt on jokin isompi kala kiikissä.

Kun Jokinen sai saaliin pintaan ja se paljastui suutariksi, hän ei pystynyt peittelemään hämmästystään.

– Se oli varsinainen yllätyskala. Näin suurta suutaria en ole koskaan ennen saanut. Kalapaikka on ennestään hyvinkin tuttu. Konnivedellä olen kalastanut noin 20 vuotta. Se on muuten hyvin syvä vesistö, mutta Viikinlahti on matala. Siellä suutarikin sitten viihtyy.

Hämmästeltyään hetken saalistaan, Jokinen punnitsi suutarin painoksi 1,25 kiloa ja mittasi pituudeksi 42 senttiä.

– Kala oli hyväkuntoinen ja kaikin puolin komea. Laskin sen punnituksen ja mittauksen jälkeen takaisin järveen kasvamaan, Jokinen sanoo.

Pitkä kokemus meriltä

Jokinen on kalastanut Suomen ja maailman vesistöissä noin 50 vuotta. Pitkä, 36 vuoden työura merillä ja lapsuusvuosilta isoisältä tarttunut innostus ovat tuoneet ruokapöytään monenlaisia kalansaaliita vuosikymmenten aikana.

– Mieleenpainuvin saalis on varmaankin ollut 1980-luvulla Tenolta saatu 18,6 kiloa painanut lohi. Kerran oli jännittävä tilanne Napolinlahdella, kun laivalla työillan päätteeksi iskin mereen pyydyksen, johon tarttui jättimäinen mustekala. Laivan kokki sen sitten valmisti miehistölle iltapalaksi.

Jokisen periaatteena on ollut, että se mikä kalastetaan myös syödään.

– En koskaan kalasta huvikseni, vaan saaliit laitetaan ruuaksi. Se on isoisältäni opittu asenne. Muistan kun olin pieni poika ja pyysimme hänen kanssaan atraimella haukia rantavedestä. Siitä se innostus lähti.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi