Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Ympäristöpääkaupunkihankkeen johtajaksi valittiin Milla Bruneau, työ alkaa heti maanantaina

Milla Bruneau (kok.) valittiin ympäristöpääkaupunkihankkeen johtoon. Kuva: Aku Isotalo

Lahden ympäristöpääkaupunkihankkeen johtajaksi on valittu yritysjohtaja, tuottaja Milla Bruneau (kok.). Bruneau aloittaa työnsä maanantaina 16. syyskuuta.

Lahden kaupungin tiedotteen mukaan valintaryhmän päätös oli yksimielinen.

Pestiä haki avoimen haun kautta yhteensä 22 henkilöä, joista haastateltiin viisi ja henkilöarviointi tehtiin kahdelle hakijalle. Toinen arvioiduista hakijoista oli Avarana oy:n toimitusjohtaja Sami Tornikoski.

Bruneau on toiminut tällä valtuustokaudella Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Tehtävään valittuna Bruneau vastaa hankkeen kokonaistoteutuksesta, kuten hankkeen resursseista, yleishallinnosta sekä kansallisista ja kansainvälisistä kumppanuuksista.

Hankkeen sisällön suunnittelusta, koordinoinnista ja toteutuksesta vastaa tehtävään jo aiemmin nimitetty ohjelmajohtaja Saara Vauramo.

Lahti valittiin Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodeksi 2021.

Lue myös: Milla Bruneaun valinta ei saanut kaikkien siunausta – näin valintaa kommentoidaan verkossa
 

Juttua päivitetty kauttaaltaan 13.9. klo 10.21.

Sohvi Auvinen
sohvi.auvinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi