Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Peräkärry ja nosturi kaatuivat tielle Renkomäen liittymän kohdalla Lahdessa

Lukijan kuva onnettomuuspaikalta.

Renkomäen liittymän kohdalla Lahden ohitustiellä tapahtui liikenneonnettomuus keskiviikkoiltana.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävän ruiskumestarin Tommi Katilan mukaan rekan vetämä peräkärry ja sillä ollut nosturi olivat kaatuneet tielle. Onnettomuudessa ei kuitenkaan sattunut henkilövahinkoja.

- Rekan perässä ollut peräkärry oli alkanut heittelehtiä, ja se kaatui lopulta tielle. Peräkärryssä ollut nosturi irtosi samalla lavetiltaan, Katila kertaa.

Rekka oli ollut matkalla moottoritietä Helsingin suuntaan.

Peräkärry ja nosturi siirrettiin tien sivuun odottamaan poiskuljettamista. Illalla kello 20 aikaan nosturia kuljetettiin pois.

Raivaustöiden alkuvaiheissa molemmat kaistat olivat eri kohdista suljettuina liikenteeltä, sillä peräkärry ja nosturi olivat pudonneet tielle eri kohtiin.

Päivitetty 11.9. klo 19.49: kauttaaltaan.

 

Nosturia nostettiin pois tien reunasta kello 20 aikaan keskiviikkoiltana.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi