Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Teivaan sataman "saunakaavasta" päätetään keväällä – saunat ja kelluva allas eivät ehdi valmiiksi ainakaan ensi kesäksi

Asemakaavaluonnos on kommentoitavissa 3. lokakuuta saakka.

Kuva: Anssi Hietamaa

Satamaraitin ja Teivaan sataman kaavaluonnos on valmistunut ja asetettu nähtäville. Kaavaluonnos on kommentoitavissa 3. lokakuuta saakka. Poliitikkojen päätettäväksi asemakaavan on määrä tulla ensi keväänä, ennakoi kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio.

Jos vastikään valmistunut asemakaavaluonnos hyväksytään, mahdollistaa se alueen merkittävän uudistamisen.

Vesijärven rantaan on Satamaraitin varrelle ehdotettu kelluvaa uimalaa sekä yleiseen käyttöön tulevaa rantasaunaa tai -saunoja.

Rantaan on myös toivottu ranta-aittoja tai kioskeja, joissa voisi olla sekä myymälä- että muita palvelutiloja.

Vierasvenesataman ja sen palveluiden kehittämisen houkuttelevammiksi uskotaan tuovan kaupunkiin lisää järvimatkailijoita.

Teivaan sataman kehittäminen on odottanut vuoroaan jo vuosia. Pitkän odottelun taustalla on yli kymmenen vuotta kestänyt Teivaan kylpylähotellin kaavoitus.

Teivaan alueen kehittämiseen ei ryhdytty ennen kuin kylpylähotellihanke kuopattiin lopulta maaliskuussa 2018.

Saunan sijaintia muutettiin

Kaavaluonnoksessa on kaksi saunan rakennuspaikkaa nykyisen vierasvesisataman pohjoispuolella olevan aallonmurtajan ympäristössä.

Altaan yhteyteen voisi rakentaa kelluvia sauna- ja ravintolatiloja. Kaavaluonnoksessa määritellään mahdollisesti rakennettavien rakennusten julkisivujen rakennusmateriaalit, joiden tulisi olla pääosin puuta ja lasia.

Aiemmin saunan ja altaan sijoittamista pohdittiin lähemmäs matkustajasatamaa, mutta kriittisen palautteen takia paikkaa siirrettiin Teivaan suuntaan.

Uusi kaavaluonnos ei ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut merkittävää vastustusta, kaavoitusarkkitehti Mustakallio sanoo.

Kaksi versiota

Kaavaluonnoksessa on osoitettu rakennuspaikat kolmelle pienelle kioskityyppiselle rakennukselle, vierasvenesataman huoltorakennuksille ja Teivaan Lokin laajennukselle.

Rullakadun ja järven väliin on esitetty pysäköintialueen laajennusta. Laajennus edellyttäisi rannan täyttöä.

Kaavaluonnoksen toteuttamisesta on laadittu kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäisessä vierasvenesatama sijaitsisi nykyisellä paikallaan ja toisessa se on siirretty kotisataman laitureiden yhteyteen.

Mustakallion arvion mukaan ensimmäinen vaihtoehto olisi vaivattomammin toteutettavissa.

– Se on todennäköisempi, vaikka se toki rajoittaa kelluvan altaan sijoittamista.

Jos kelluvaa rakentamista tulisi nykyisen aallonmurtajan pohjoispuolelle, se edellyttäisi uusia tuulensuojarakenteita.

Saunarakennuksille sallittaisiin vain välttämätön huoltoajo. Autopaikat sijoittuisivat osin nykyisille matkailuautojen paikalle ja osin kauemmas rannan pysäköintialueelle.

Ensi kesä tulee liian nopeasti

Saunominen ja uiminen Teivaan satamassa ei ole ajankohtaista vielä ensi kesänä, vaikka kaava hyväksyttäisiin hyvissä ajoin, kaavoitusarkkitehti Mustakallio sanoo.

– Satamaraitin varressa ei ole viemäri- ja vesijohtolinjaa. Sen rakentaminen vaatii oman aikansa. Vierasvenesataman kehittäminen ja esimerkiksi Ravintola Lokin laajentaminen on mahdollista jo ensi kesänä, jos kaava tulee hyväksytyksi.

Lue myös: Jalkarannan monitoimitalo Jalon sisäilmaongelmat jatkuvat
 
Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi