Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Valtuustoaloite: Lahden kaupungin maksettava korvauksia Tiirismaan lukion rehtorille

Viisi lahtelaista poliitikkoa vaativat kaupunkia maksamaan korvauksia Tiirismaan lukion rehtorille Leena Akolalle. Kuva: Sami Kuusivirta

Viisi lahtelaisvaltuutettua vaatii kaupunkia maksamaan korvauksia Tiirismaan lukion rehtorille Leena Akolalle tälle tammikuussa 2018 annetusta, sittemmin vanhentuneesta varoituksesta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi kevättalvella Akolan sananvapauden tulleen rajoitetuksi ja antoi varoituksen antaneelle Lahden sivistysjohtajalle Tiina Granqvistille huomautuksen. Samalla apulaisoikeusasiamies pyysi kaupunkia arvioimaan, miten sananvapauden loukkaaminen voitaisiin oikaista ja korjata sekä miten loukkaus voitaisiin hyvittää rehtorille.

Kaupunki antoi toukokuussa vastineensa apulaisoikeusasiamiehen päätökseen. Kaupunki tilasi oikeudelliselta asiantuntijalta Pertti Eilavaaralta 99-sivuisen lausunnon, jossa puolustettiin kaupungin toimintaa asiassa.

Apulaisoikeusasiamies ei muuttanut vastineen jälkeen kantaansa asiaan omassa vastauksessaan.

Aloitteella viisi allekirjoittajaa, Akola ei kommentoi

Valtuutettujen Pertti Arvajan (kd.), Seppo Korhosen (Asukkaiden Lahti), Jorma Ratian (kok.) sekä varavaltuutettujen Seppo Koskisen (sd.) ja Jari Hartmanin (sd.) allekirjoittamassa aloitteessa vaaditaan, että valtuusto velvoittaa kaupunginhallituksen ottamaan varoitusasian uudelleen käsiteltäväksi ja ryhtymään oikeusasiamiehen esittämiin toimenpiteisiin "rehtorille aiheutetun sananvapauden loukkauksen oikaisemiseksi tai korjaamiseksi ja hänelle aiheutetun vahingon hyvittämiseksi".

– Hyvittämisenä maksettavasta korvaussummasta pyydetään Leena Akolalta hänen oma lausumansa, aloitteessa esitetään.

Etelä-Suomen Sanomien tavoittama Akola ei halunnut kommentoida aloitetta millään tavalla.

Taustalla lukioyhdistämistä edeltäneet tapahtumat

Tapaus liittyy Tiirismaan ja Kannaksen lukioiden yhdistämispäätöstä edeltäneisiin tapahtumiin.

Kaupungin mukaan rehtori oli pettänyt esimiestensä luottamuksen lähettämällä luottamusmiehille kirjelmän ohi esimiestensä, toimimalla työnantajan ohjeiden vastaisesti lähettäessään kutsun sivistyslautakunnalle ja käyttäytymällä lukioiden yhdistämiseen liittyneessä infotilaisuudessa asiattomasti.

Lue myös: Kaksi ehdokasta loppusuoralla ympäristöpääkaupunkihankkeen johtajakisassa – Bruneaun kilpakumppanilla laaja kokemus ympäristösektorin tehtävistä
Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi