Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Päättynyt kesä oli Lahdessa kuiva ja lämmin – sadetta kertyi vain runsas puolet tavanomaisesta

Lahdessa oli heinä-elokuussa kuukauden kestänyt lähes sateeton jakso.

Veijo Jankkila ja Pirkko Kauko risteilivät Lahdesta Vääksyn kanavalle aurinkoisessa säässä 26. elokuuta. Kuva: Antti Yrjönen

Mennyt kesä oli Lahdessa kuiva ja tavallista lämpimämpi. Ilmatieteen laitoksen Sopenkorven havaintoasemalla satoi kesä-elokuun aikana 112 millimetriä, mikä on vuodesta 1961 alkaen neljänneksi pienin kesäkuukausien sademäärä.

Edellisen kerran kuivempi kesä on koettu Lahdessa vuonna 2010, jolloin sadetta kertyi Launeen havaintoasemalla 84 milliä. Tyypillisesti Lahdessa sataa kesä-elokuussa runsaat 200 milliä.

Päättyneen kesän keskilämpötila – 17 astetta – oli Lahdessa runsaan asteen verran korkeampi kuin 30:n viime vuoden aikana keskimäärin. Hellepäiviä Lahdessa mitattiin touko-elokuun aikana 23, kun keskimäärin niitä on muutama vähemmän.

Helteet painottuivat kesäkuulle, jonka kuluessa lämpötila kohosi Sopenkorvessa kymmenenä päivänä yli 25 asteen. Kesän ylin lämpötila oli 8. kesäkuuta mitattu 30,3 astetta.

Kuva: Anssi Hietamaa

Kuukauden aikana alle 2 milliä

Elokuussa Lahdessa koettiin vain kaksi hellepäivää. Päättyneen kuukauden keskilämpötila (15,9 astetta) oli silti hieman pitkän ajan keskiarvoa korkeampi.

Elokuun viileän alun jälkeen lämpötila kohosi useimpina päivinä 20 asteen yläpuolelle.

Sopenkorvessa satoi kuukauden aikana noin 60 milliä, mikä on kymmenisen milliä vähemmän kuin elokuussa keskimäärin.

Elokuun toisella viikolla päättyi kuukauden kestänyt lähes sateeton jakso. Heinäkuun 9. päivän ja elokuun 8. päivän välillä Sopenkorven havaintoasemalla satoi vain 1,6 milliä.

Elokuu lämpeni loppua kohti

Ilmatieteen laitoksen mukaan elokuu oli keskilämpötilaltaan lähellä pitkän ajan keskiarvoa, mutta sään vaihtelut olivat suuria.

Kuun alkupuolella mitattiin hallaa tai yöpakkasta jopa maan eteläosassa. Kuukauden alin lämpötila (-3,5 astetta) mitattiin Sodankylän Vuotsossa 10. elokuuta.

Kuun loppua kohden sää lämpeni niin, että hellelukemia mitattiin aina Lappia myöten. Rovaniemellä koettiin 29. elokuuta Lapin myöhäisin hellepäivä. Elokuun korkein lämpötila (28,1 astetta) mitattiin samana päivänä Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä.

Helsingissä rankkasateet aiheuttivat vahinkoa 23. elokuuta. Kaisaniemessä satoi vuorokauden aikana 62,5 milliä. Yleisesti elokuu oli kuitenkin tavanomaista vähäsateisempi.

Monilla alueilla kuivaa

Pitkän ajan tilastoihin nähden myös kesä oli tavanomaista kuivempi lähes koko maassa. Kesä-elokuun sademäärät jäivät monin paikoin alle puoleen tavanomaisesta.

Erityisesti osissa Keski-Suomea, Savoa ja Pohjois-Karjalaa oli poikkeuksellisen vähäsateista. Osalla näistä alueista on ollut kuivempi kesä edellisen kerran vuonna 1955.

Toukokuu mukaan lukien hellepäiviä oli eniten Hattulassa, 26 kappaletta.

Ukkosia esiintyi kesän aikana tavallista vähemmän. Elokuun loppuun mennessä maasalamoita oli paikannettu koko maassa noin 80 000. Pitkän ajan keskiarvo on noin 130 000.

Lue myös: Hyvä sää on joskus todella huono sää luontokuvaajalle

Juttua korjattu 3.9. klo 12.51: jutun leipätekstissä luki, että elokuussa oli ollut vain yksi hellepäivä. Hellepäiviä oli kuitenkin kaksi, kuten juttuun liitetystä taulukosta käy ilmi.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi