Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden konservatorion käyttökieltoesitys yllätti henkilökunnan – ”Ihan hirveä palettihan se olisi”

Konservatorion rehtorin Eero Pulkkisen mukaan keskustelu tilojen käyttökiellosta yllätti henkilökunnan. Asiasta ei ehditty tiedottaa sisäisesti ennen sen tuloa julkisuuteen.

Käyrätorvensoiton lehtori Kuva: Sami Lettojärvi

Lahden konservatorion käytävillä oli torstaina hiljaista, sillä suuri osa henkilökunnasta oli esittelemässä opiston toimintaa lasten ja nuorten harrastemessuilla messukeskuksessa. Käyrätorvensoiton lehtori Heikki Keski-Saari kuuli vanhan konserttitalon kiinteistön mahdollisesta käyttökiellosta iltapäivällä rehtori Eero Pulkkiselta. Hän oli asiasta yllättynyt, vaikka olikin tietoinen sisäilmaongelmista.

Lue myös: Lahden vanhalla konserttitalolla sisäilmaoireilua – remontti valmistui runsaat kolme vuotta sitten
 

– Tiedän, että pari kollegaa oireilee pahastikin. Olen kuullut, että jotkut oppilaat eivät ole halunneet tulla tähän kiinteistöön, Keski-Saari sanoo.

Keski-Saarella itsellään ei ole ollut hengitysilmasta johtuvia oireita. Hän pitää ajatusta väistötiloihin siirtymisestä ”kovin rasittavana” etenkin, kun kiinteistö on saneerattu vasta muutama vuosi sitten.

– Ihan hirveä palettihan se olisi löytää yli tuhannelle oppilaalle evakkotilat, mutta terveys edellähän tässä pitää mennä.

Konservatorion rehtori Eero Pulkkinen kertoo, että parillakymmenellä työntekijällä on ollut sisäilmaoireita. Kuva: Sami Lettojärvi

Kyselyssä ilmeni eriasteisia oireita

Rehtori Eero Pulkkisen mukaan konservatorion henkilöstölle pidettiin sisäilmakysely viime vuoden lopulla.

– Kävi ilmi, että parillakymmenellä henkilöllä oli eriasteisia ongelmia. Osalla hyvin lieviä, joillakin voimakkaampia. Sen seurauksena kaksi opettajaa on sijoitettu talon ulkopuolelle ja yksi väistötilaan talon sisäisesti, hän sanoo.

Pulkkinen on kuullut myös joidenkin oppilaiden oireilleen sisäilman vuoksi.

– Täytyy muistaa, että oppilaat ovat täällä vähimmillään kerran viikossa ja vain tunnin tai pari kerrallaan. Oppilaiden keskuudessa ongelma ei ole kovin laaja, hän sanoo.

Pulkkinen ei ollut torstaina juuri ehtinyt keskustella henkilöstön kanssa rakennus- ja ympäristövalvonnan esittämästä käyttökiellosta.

– Tämä on niin tuore asia. Itsekin kuulin siitä vasta tiedotusvälineiltä. Jonkin verran ihmiset ovat olleet hämmentyneitä siitä, että asia tuli tietoon muualta kuin minulta, Pulkkinen sanoo.

Hän harmittelee, ettei konservatorio ehtinyt tiedottaa henkilöstöään ja oppilaitaan ennen kuin käyttökieltoesityksestä tuli julkinen.

– Olisimme mielellämme tiedottaneet omaa väkeämme ensin, jos olisimme tienneet.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi