Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

"Tervetuloa vaikka saman tien", sanoo maakuntajohtaja Leppänen – Iitin pitkäaikainen toive on vihdoin toteutumassa

Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.) sanoo, että iittiläisten kannalta pitkä odotus on ollut ikävää. Rostedt pohtii ääneen Kymiringin muuttamista "päijäthämäläisemmäksi".

Maakuntajohtaja Laura Leppänen iloitsee siitä, että Iitti on lopulta saamansa haluamansa siirron Päijät-Hämeeseen. Kuva: Sami Lettojärvi

Maakuntajohtaja Laura Leppänen iloitsee siitä, että Iitti on lopulta saamassa haluamansa siirron Päijät-Hämeeseen.

– Iitti on jo pitkään ollut toiminnallisesti osa Päijät-Hämettä. Maakuntavaihdospäätöstä on jouduttu odottamaan aivan liian kauan. Hyvä, että asiaan on tulossa vihdoin varmuus.

Leppäsen mukaan maakuntaliiton näkökulmasta ei ole suurta merkitystä, tapahtuuko Iitin liittyminen Päijät-Hämeeseen vuoden 2020 vai vuoden 2021 alussa. Pääasia on, että päätös tehdään.

– Maakuntaliitolle siirto jo ensi vuoden alussa ei aiheuttaisi mitään paineita. Tervetuloa vaikka saman tien. 2021 on hyvä vuosi siirrolle, koska silloin on tarkoitus aloittaa kokonaismaakuntakaavan valmistelu. Jos ja kun asia nyt varmistuu, niin voimme ottaa Iitin täysimääräisesti huomioon osana tätä suunnittelutyön valmistelua, Leppänen sanoo.

Juha Rostedt väläyttää Kymiringin nimen vaihtamista "päijäthämäläisempään muotoon". Kuva: Mirja Hussain

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.) toivottaa Iitin avosylin tervetulleeksi.

– Iittiläisten kannalta näin pitkä odotusaika on varmasti ollut ikävää. On hienoa, jos asia nyt vihdoin on tulossa maaliin.

Rostedt näkee pitkässä odottelussa myös myönteisen puolen.

– Olemme pystyneet vuoropuhelulla ja yhteistyöllä varmistamaan, että Iitti varmasti haluaa Päijät-Hämeeseen. Päijät-Hämeessä ei ole noussut mitään esteitä sille, että Iitti tulisi osaksi meidän maakuntaamme.

Lue myös: Iitin siirtyminen Päijät-Hämeeseen varmistumassa – virallinen päätös tehdään torstaina
 

Rostedt huomauttaa, että koko maakunta on seisonut yhtenäisesti Iitin liittymisen takana.

– Kaikki kunnat ja maakuntaliitto toivottavat Iitin tervetulleeksi. Kaikkein tärkeintä on se, että iittiläiset itse ovat tätä halunneet, eikä siirtoa toteuteta valtion ohjauksella.

Kymiringistä Lahtiring?

Moottoriurheilumiehenä tunnetulta Rostedtilta on kysyttävä, pitäisikö Iitin maakuntavaihdoksen myötä kunnan alueella olevan Kymiringin nimi muuttaa päijäthämäläisempään muotoon.

– Kyllähän sen radan nimen tulisi olla kansainvälisesti tunnettu, Rostedt pohtii naurahdettuaan ensin kysymykselle.

Lahtiring?

– Niin, miksi ei? Kymiring sitoutuu Lahteen aika paljon. Lahti on kansainvälisesti tunnettu nimi. Markkinointinimihän voi olla melkein mikä vain. Toivottavasti kukaan ei nyt suutu tästä.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi