Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Valtiolta lähes 50 miljoonaa lisää Päijät-Hämeeseen – "Palauttaa rahoja, joita kunnilta on leikattu"

Valtionosuuksien kasvu tuo helpotusta kuntatalouteen. "Ensi vuonna nollatulokseen pääseminen on erittäin tiukka tavoite", sanoo Lahden konsernipalvelujohtaja.

Lahti on saamassa ensi vuonna 28,5 miljoonaa euroa lisää valtionosuutta. Kuva: Katja Luoma

Valtionosuuksien kasvu on tuomassa ensi vuonna helpotusta kuntien taloustilanteeseen. Kuntaliiton laskelmien mukaan valtionosuuksiin on luvassa 1,1 miljardin euron suuruinen lisäys kuluvaan vuoteen verrattuna.

Kasvun taustalla on etenkin kilpailukykysopimuksen sekä indeksikorotusten jäädytysten päättyminen.

– Valtio palauttaa rahoja, joita kunnilta on leikattu, Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen selittää tilannetta.

Päijät-Hämeessä valtionosuuksien ennakoidaan kasvavan yhteensä 50 miljoonalla eurolla. Hollolalle on luvassa 5,2 miljoonaa enemmän kuin tänä vuonna.

– Mikä on lopullinen kirjaus valtion ensi vuoden talousarvioon, se on kysymysmerkki, Rahkonen huomauttaa.

Lahdelle 28,5 miljoonaa lisää

Lahti on saamassa ensi vuonna 28,5 miljoonaa euroa lisää valtionosuutta. Summa kasvaisi 15 prosenttia kuluvan vuoden tasosta, kun vielä keväällä kasvuksi arvioitiin vajaat kymmenen prosenttia.

Valtionosuuden lisäyksellä kyllä saataisiin merkittävä osa alijäämästä paikattua. Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen

Lahden talousjohtajan Mervi Suomäki arvelee, että ennakkotiedot ovat positiivinen yllätys lähes kaikille kunnille.

– Valtio on pitkään jättänyt indeksikorotuksia tekemättä valtionosuuksiin, mikä on aiheuttanut kunnille rahoitusvajetta. Odotetaan vielä, tuoko loppuvuosi muutoksia nyt julkaistuihin ennakkolaskelmiin.

Lahden konsernipalvelujohtajan Mika Mäkisen mukaan keväällä oli vielä epävarmaa, leikkaako tuleva hallitus päättyvien sopimusten tuomia korotuksia.

– Nyt näyttää siltä, että korotus tulee sen mukaisesti kuin on sovittu ja odotettu.

Lahden konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen pitää valtionosuuden kasvua odotettuna. Kuva: Katja Luoma

Heinolalle on luvassa 5,3 miljoonaa euroa lisää valtionosuutta. Orimattilalle ennakoidaan 3,8 miljoonan ja Asikkalalle 1,9 miljoonan euron lisäystä.

Kärkölän ja Padasjoen valtionosuus kasvaisi vajaan miljoonan euron verran, Hartolan 0,8 miljoonaa ja Sysmän 0,7 miljoonaa.

Päijät-Hämeeseen siirtoa odottavan Iitin lisäys olisi 2,1 miljoonaa euroa.

Palkkamenot kasvavat

Valtionosuuksien lisäyksestä huolimatta kunnat ovat taloudellisesti ahtaalla. Kiky-sopimukseen sisältyvä lomarahojen leikkaus päättyy tähän vuoteen, mikä kasvattaa palkkamenoja ensi vuonna.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän talous on jäämässä tänä vuonna jopa 34 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, mikä tietää jäsenkunnille isoja lisälaskuja.

Lahti tähtää ensi vuonna nollatulokseen, mutta tänä vuonna tulos on painumassa 25 miljoonaa euroa miinukselle.

– Nollatulokseen pääseminen on erittäin tiukka tavoite. Joistakin asioista joudutaan varmasti tinkimään, Mäkinen ennakoi.

Hollolalle 5 miljoonan alijäämä

Hollola ennakoi kuluvalle vuodelle viiden miljoonan euron alijäämää.

– Jos yhtymän menot vielä ylittyisivät toukokuun ennusteesta, se lisäisi vastaavasti alijäämäämme. Valtionosuuden lisäyksellä kyllä saataisiin merkittävä osa alijäämästä paikattua, Rahkonen toteaa.

Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen uskoo, että ensi vuoden talousarvio saadaan "kohtuullisesti tasapainoon". Kuva: Pertti Louhelainen

Alkukesän ennusteiden perusteella Hollolan ensi vuoden talousarvio saadaan "kohtuullisesti tasapainoon". Seuraavat vuodet olisivat vaikeampia.

– Lasten määrä vähenee kouluissa hyvin nopeasti, ennusteen mukaan lähes 20 prosenttia seuraavan viiden vuoden aikana. Se tarkoittaa noin neljän miljoonan euron vähennystä valtionosuuteen.

Lahdessa seurataan tarkasti yhtymää, joka tavoittelee 15 miljoonan euron vuotuista sopeutusta kahden seuraavan vuoden aikana.

– Täytyy luottaa siihen, että siellä suunnitteilla olevat toimet alkavat vaikuttaa positiivisella tavalla, Mäkinen sanoo.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi