Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Nastolassa tänään järjestettävässä Music for Cows -tapahtumassa esiintyvä Tanja Kettumäki soittaa huilua ja tanssii yhtäaikaa: "Tanssi on minulle luontaista"

Music for Cows -tapahtuma on järjestetty jo viiden vuoden ajan. Tapahtuma on uudistunut joka vuosi, kertoo sen järjestäjä Tanja Kettumäki.

Music for Cows -tapahtuman järjestäjä Tanja Kettumäki kertoi Radio Voimalla Joentaustan tilalla Nastolassa lauantai-iltana järjestettävästä tapahtumasta. Nimensä mukaisesti myös lehmät pääsevät halutessaan nauttimaan musiikista ja taiteesta. Tapahtuma on järjestetty jo viiden vuoden ajan ja joka vuosi taiteellinen sisältö on uudistunut.

- Tänä vuonna tuomme tanssin ja liikkeen mukaan. Improvisoin soittaen huilua ja tanssin yhtä aikaa, avasi Kettumäki illan sisältöä.

Kettumäki opiskelee parhaillaan musiikkipedagogin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Savonian ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Siellä opiskelijoita hänen mukaansa rohkaistaan ydistelemään eri taideaineita sekä kokeilemaan uusia tapoja opettaa ja tehdä musiikkia.

- Tanssi on minulle luontainen, olen tanssinut pienestä pitäen ja tykkään esiintyä. Heittäytyminen on haasteellista huilua soittaessa. Olen klassinen muusikko ja improvisointi on ollut ihan minimaalista. Tämä on minulle askel tuntemattomaan huilun kanssa. Tahdon tutkia lopputyössäni, mitkä keinot auttaisivat yhdistämään tanssia, soittoa ja vielä improvisaatiotakin, kuvaili Kettumäki.

Lue myös: Sinfoniaorkesterin kanssa esiintyminen on Ismo Alangolle jännittävä seikkailu – tällä viikolla hän hyppää sen vietäväksi kahdesti Sinfonia Lahden solistina
 

Kettumäki on testannut tanssin ja soiton yhdistämistä Kuubassa.

- Mikä on sen parempi paikka oppia liikekieltä ja omaa kehoa kuin Kuuba? Otin siellä tanssitunteja afrosta ja rumbasta. Rikoimme minun klassisen muusikon ryhtiä, joka on kuin rautakanki. Kuubalaiset nauroivat minulle, että mitä sinä Tanja teet, kun yritin mennä selkä suorassa. Otin sieltä siis inspiraatiota ja sain hyvää opetusta tanssinopettajalta. Sain järjestää performanssin paikallisessa taidegalleriassa ja olin puhumassa Havannan radiossa, Kettumäki kertoi.

Lauantai-iltana Joentaustan tilalla Nastolassa Music for Cows -tapahtumassa Kettumäki vie kokeilunsa vielä pidemmälle.

- Siellä tulee sellisti Anniina Saarikko mukaan. Saarikko soittaa säveltämäni teoksen sellolla, mutta hän kuin ui improvisaatiooni mukaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun joudun huomioimaan, että tässä on joku toinenkin. Se muuttaa kemiaa, hymyili Kettumäki.

Kuuntele koko Tanja Kettumäen haastattelu täältä.

Music for Cows – lauantaina 24. elokuuta klo 18-20 – Joentaustan tila, Kuusistontie 28, 15560 Nastola.

Minni Salminen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi