Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahdelta vastine KymiRing-valitukseen – kaupunki torjuu väitteet esteellisyydestä

Iitin KymiRingillä ajettiin maanantaina ja tiistaina ensimmäiset testiajot. Kuva: Juha Peurala

Lahden kaupunki antaa maanantaina vastineensa KymiRing-osakkuutta koskevaan valitukseen. Kaupunginhallituksen käsittelyyn tulevassa lausunnossa kaupunki kiistää väitteet valtuutettujen esteellisyydestä sekä kilpailun vääristämisestä.

Valtuusto päätti toukokuussa äänestyksen jälkeen, että kaupunki myöntää tapahtumayhtiö KOKO Lahdelle kahden miljoonan euron pääomalainan KymiRing-ratayhtiön kanssa tehtävää yhteistyötä varten. Osakkuuden myötä Lahti Events saa yksinoikeuden toimia tapahtumajärjestäjänä Iittiin rakennetulla radalla, jonka päätapahtumia ovat moottoripyöräilyn MotoGP-kilpailut.

Päätöksestä valitti seitsemän kaupungin luottamushenkilöä ja yksi muu kaupunkilainen. Valittajien mielestä riskisijoitusten tekeminen ja naapurimaakunnan yritystoiminnan tukeminen eivät kuulu kaupungin toimialaan.

Valittajat vaativat myös esteellisyyskysymysten arvioimista, koska päätöksentekoon osallistui KOKO Lahden hallituksessa istuvia valtuutettuja.

Kaupunki vastine-esityksen mukaan KOKO Lahden hallituksen jäsenet eivät ole olleet esteellisiä, koska asia ei ole koskenut ketään henkilökohtaisesti.

Kaupungin mielestä Kymiringille ei ole annettu kilpailua vääristävää tukea. Lahti toteaa myös, että elinkeinotoiminnan edistäminen kuuluu kaupungin toimialaan.

Valituksen ratkaisee Hämeenlinnan hallinto-oikeus.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi