Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden Taloilla alkoivat isot rakennustyömaat – opiskelijoille luvassa lisää uusia asuntoja

Lahden opiskelijakeskuksen lähelle nousee uudisasuntoja. Kuva: Lahden Talot

Lahden ammattikorkeakoulun ja Niemen kampuksen väliin rakennetaan parhaillaan kahta suurta opiskelija-asuntotaloa. Ne sijoittuvat viime talvena avatun Kampusraitin viereen.

Talot ovat toisiinsa kytkettyjä viisikerroksisia A-energialuokan taloja, joihin tulee 110 pienasuntoa ja isot yhteiset tilat rakennusten alimpaan kerrokseen. Yhtiön mukaan Laatikkotehtaankadun taloissa on panostettu asumisen laatuun ja viihtyisyyteen.

Elementit nousevat nopeasti Pallas Rakennuksen työmaalla Niemessä. Kuva: Pirjo Kamppila

Rakennuttaja on kaupungin omistama Lahden Talot -yhtiö. Opiskelijatalot valmistuvat alkuvuodesta 2021.

Rakentaja on lahtelainen Pallas-yhtiö.

Lahden Talot on aloittanut samankokoisen rakennustyön myös Nastolan Rakokivessä. Vasaratie 2-4:ään rakennetaan kaksi viisikerroksista A-energialuokan kerrostaloa. Niihin tulee yhteensä 80 asuntoa. Vasaratien kohteet valmistuvat marraskuun 2020 aikana.

Rakokiven uudistalojen tieltä on purettu vanhoja taloja. Kuva: Pirjo Kamppila
Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi