Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Työttömyys laski Hämeessä keskimääräistä nopeammin, Lahdessa suurten kaupunkien toiseksi korkein työttömyys

Heinäkuussa auenneista noin 2 500 työpaikasta puolet täytettiin. 73 % työllistyneistä hakijoista oli TE-toimiston piirissä. Arkistokuva. Kuva: Anne Lahnajärvi

Hämeen työttömien työnhakijoiden määrä on vähentynyt 10 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Hämeessä oli heinäkuun lopussa yhteensä noin 18 500 työtöntä, mikä on hieman yli 2 000 hakijaa vähemmän, kuin vuosi sitten. Työttömien määrä väheni tasaisesti 10 prosentilla sekä Päijät-Hämeessä että Kanta-Hämeessä. Päijät-Hämeessä työttömiä työnhakijoita oli heinäkuun lopussa 11 327 ja Kanta-Hämeessä 7 251. Tiedot ilmenevät Hämeen ely-keskuksen työllisyyskatsauksesta. Katsauksesta selviää tilastoidut tiedot työttömyydestä tämän vuoden heinäkuun loppuun.

Hämeen työttömyysprosentti oli heinäkuun loppuun mennessä pienentynyt yhdellä prosenttiyksiköllä 10,8 prosenttiin. Hämeen korkeimmat työttömyysprosentit olivat Lahdessa (14,1 %) ja Heinolassa (12,5 %), matalinta työttömyys oli puolestaan Lopella (4,7 %) ja Hausjärvellä (5,8 %). Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan koko maan työttömyysaste oli heinäkuussa 10,2 prosenttia. Lahden työttömyysaste on suurten kaupunkien toiseksi suurin heti Joensuun (15,6 %) jälkeen. Työttömyysasteiden lasku on Lahden kaupungin tiedotteen mukaan hidastunut suurissa kaupungeissa.

Työttömiä työnhakijoita oli Päijät-Hämeessä 2 000 henkilöä vähemmän, kuin vuosi sitten. Kuva: Anssi Hietamaa

Työttömyys laski vaikka työpaikkojen määrän kasvu väheni

Työttömien määrä laski Hämeessä viimeisen vuoden aikana 5 prosenttia maan keskimääräistä kehitystä nopeammin. Lasku oli nopeaa myös nuorten ja yli vuoden ajan työttömänä olleiden keskuudessa. Lahdessa nuorisotyöttömiä oli 73 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten.

Hämeen TE-toimistoon ilmoitettiin heinäkuussa hieman yli 2 500 uutta avointa työpaikkaa, mikä on noin 200 paikkaa vähemmän kuin viime vuonna. Paikoista puolet täytettiin, ja työpaikan saaneista 73 prosenttia oli TE-toimiston hakijoita. TE-toimiston palvelujen piirissä oli heinäkuun lopussa hieman alle seitsemän tuhatta henkilöä.

Veera Sinervo
veera.sinervo@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi